Hyvinvointilautakunta, kokous 18.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Hyvinvointipalvelujen sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2020

PuuDno-2020-16

Valmistelija

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 27.1.2014 Puumalan kunnan sisäisen valvonnan ohjeet.

Sisäinen valvonta on olennainen osa johtamista. Sisäisen valvonnan avulla varmistetaan, että:

  • tavoitteet saavutetaan;
  • toiminta on lakien, sääntöjen, ohjeiden ja päätösten mukaista;
  • voimavarat ovat tuloksellisessa käytössä;
  • omaisuus on turvattu;
  • johdon saama informaatio on oikeaa, tarkoituksenmukaista ja oikea-aikaista.

 

Toimialajohtajat laativat toimialaansa koskevat valvontasuunnitelmat vuodeksi kerrallaan. Suunnitelman hyväksyy asianomainen luottamushenkilötoimielin.

Valvontasuunnitelmissa esitetään noin kolme toimialan riskien kannalta olennaista valvontakohdetta, joiden valvonta muodostaa kyseisen vuoden valvontasuunnitelman. Valvontasuunnitelmissa esitetään valvonnan keinot ja kontrollit, joilla valvonta toteutetaan. Suunnitelman mukaisesta valvonnasta raportoidaan toimielimelle kaksi kertaa vuodessa: kesä- ja joulukuussa.

Hyvinvointipalvelujen sisäisen valvonnan valvontasuunnitelma vuodelle 2020 on liitteenä. Suunnitelma on salassa pidettävä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 15. kohdan nojalla (...asiakirjat, jotka sisältävät tietoja viranomaisen tehtäväksi säädetystä tarkastuksesta tai muusta valvontatoimeen liittyvästä seikasta, jos tiedon antaminen niistä vaarantaisi valvonnan tai sen tarkoituksen toteutumisen tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa osaan osalliselle).

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan hyvinvointipalvelujen sisäisen valvonnan valvontasuunnitelman vuodelle 2020.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
–    kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan hyvinvointilautakunta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00