Kunnanhallitus, kokous 9.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 169 Kunnanvaltuuston kokouksen 11.11.2019 laillisuus ja täytäntöönpano

PuuDno-2019-33

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain 96 §:n mukaan, jos ”kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi”.

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 11.11.2019 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia sekä päättää niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:

§ 32 Vuosikolmannesraportti ajalta 1.1. – 31.8.2019
-merkittiin tiedoksi, esimiehet

§ 33 Kunnallis- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2020
- tiedoksi verohallinto

§ 34 Maakuntavaltuuston toimikauden jatkaminen kuntavaalikauden loppuun
- tiedoksi: Etelä-Savon maakuntaliitto

§ 35 Eron myöntäminen Sirja Rexholle kunnanvaltuuston varavaltuutetun luottamustehtävästä
- ote: Sirja Rexho

§ 36 Eron myöntäminen Sirja Rexholle teknisen lautakunnan varajäsenyydestä sekä uuden varajäsenen  
valinta
- ote: Sirja Rexho, Kaija Hannula
- tiedoksi: tekninen lautakunta, palkkahallinto

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.