Kunnanhallitus, kokous 9.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 164 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) jatkosopimuksen hyväksyminen sekä johtoryhmän jäsenen ja varajäsenen nimeäminen

PuuDno-2015-166

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja Kansaneläkelaitos yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat työttömien työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työttömien työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta. Asiaa koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan vuonna 2015.

Jokaisen työ- ja elinkeinotoimiston alueella on oltava monialaisen yhteispalvelun järjestämistä varten tarvittava määrä monialaisen yhteispalvelun johtoryhmiä. Työ- ja elinkeinotoimiston toimialueen kunnat nimeävät henkilöt, jotka johtavat monialaisen yhteispalvelun järjestämistä johtoryhmän asettamissa puitteissa. Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa ohjausryhmän monialaisen yhteispalvelun valtakunnallista ohjausta varten.

Etelä-Savon TE-toimiston alueella on aiemmin ollut kolme eri johtoryhmää: Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen seuduilla. Alueelle on laadittu uusi sopimus, jossa siirryttäisiin yhden johtoryhmän malliin.

Lisäksi Etelä-Savon TE-toimisto pyytää Puumalan kuntaa nimeämään yhden jäsenen ja varajäsenen mainittuun johtoryhmään.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan yhteistyösopimuksen ja nimeää johtoryhmään edustajan ja tälle varajäsenen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus nimesi johtoryhmään edustajaksi kunnanjohtaja Matias Hildenin ja varajäseneksi palvelujohtaja Anne Julinin.

Tiedoksi

Etelä-Savon TE-toimisto, Etelä-Savon maakuntaliitto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumala kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00