Tekninen lautakunta, kokous 2.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 77 Valtuustoaloite: Teknisen toimialan strategiatyö

PuuDno-2018-16

Valmistelija

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnanvaltuuston kokouksessa 10.6.2019 jätettiin valtuustoaloite teknisen toimialan strategiatyön käynnistämiseksi. Aloitteessa esitetään, että tekninen toimiala aloittaa oman teknisen toimialansa strategian työstämisen ja valmis strategia tuodaan valtuustolle vuoden 2020 loppuun mennessä. Strategia sisältää teknisen toimialan arvot ja periaatteet peilaten kuntastrategiaan. Aloitteen mukaan strategiatyöhön osallistuvat tekninen johtaja, tekninen lautakunta, teknisten vastuualojen esimiehet sekä työntekijöiden edustus jokaisesta yksiköstä.

12.8.2019 kunnanhallitus päätti aloitteen johdosta antaa seuraavat ohjeistukset kunnan eri toimialoille:

1. Vuoden 2020 talousarvion laadinnassa kiinnitetään erityistä huomiota kärkitavoitteiden ja -toimenpiteiden asettamiseen, erityisesti huomioiden kunnan strategian. Tämä työ tulee tehdä toimialakohtaisesti siten, että se osallistaa mahdollisimman laajasti toimialan henkilöstöä ja luottamusjohtoa.

2. Tekniselle toimialalle laaditaan v. 2020 aikana erillinen kuntastrategian toimeenpano-ohjelma.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakunta päättää:

1. käynnistää oman strategiansa työstämisen tammikuussa 2020 kutsumalla kokoon esittelytekstissä nimetyt tahot.

2. pyytää jokaisen yksikkönsä nimeämään työtekijäedustajansa strategiatyöhön.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.