Kuvaus
Kuoreksenniemi-Sahanlahti asemakaava-alueella sijaitsevan Lotjaniemen ja sen ympäristön kaavamuutos on ehdotusvaiheessa.
Asemakaavaehdotuksessa (Puumalan kunnanhallitus 12.10.2026 § 155) sopimusalue on osoitettu matkailupalveluiden alueeksi (RM-2), maa- ja metsätalousvaltaisiksi alueiksi (MU ja MY). Alueen ja RM-2- korttelien kokonaisrakennusoikeus on 1 700 k-m2.
Puumalan kunnan ja Lotjaniemi Villat Oy:n välille on laadittu maankäyttösopimus. Maankäyttösopimus on liitteenä 1.
Kunta ja Maanomistaja sopivat alueidenkäyttölain 12 a luvun mukaisesti maankäyttösopimuksella asemakaavaehdotuksen mukaisesta sopimuksen kohteen toteuttamisesta ja Maanomistajan osallistumisesta kaavamuutosaluetta palvelevan yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin ja aiheutuviin kustannuksiin.
Toimivalta asemakaavan hyväksymisessä on alueidenkäyttölain 52 §:n mukaisesti kunnanvaltuustolla eikä maankäyttösopimus rajaa millään tavoin valtuuston toimivaltaa asiassa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen Puumalan kunnan ja Lotjaniemi Villat Oy:n välisen maankäyttösopimuksen sekä valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sen.