Kuvaus
Etelä-Savon maakuntahallitus päätti 20. toukokuuta 2024 pyytää lausunnot 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta kaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä MRA 13 §:n mukaisesti
Etelä-Savon maakuntahallitus oli päättänyt kokouksessaan 21.8.2023 käynnistää maakuntakaavan laadinnan. Maakuntakaavasta käytetään nimitystä Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaava ja siinä käsitellään tuulivoimatuotantoon soveltuvia alueita ja niihin liittyviä voimajohtokäytäviä. Kaavan suunnittelualueena on koko Etelä-Savon maakunta.
Tuulivoimatuotannon osalta tässä maakuntakaavassa osoitetaan maakunnallisesti ja seudullisesti merkittävät tuulivoimala-alueet. Maakuntakaavoissa osoitettavien tuulivoimala-alueiden koko tuulivoimaloiden määrällä mitattuna voi vaihdella maakunnittain tai jopa maakunnan eri osissa.
Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavassa seudullisesti merkittäväksi tuulivoimaloiden alueeksi katsottu alueet, joille voidaan sijoittaa vähintään seitsemän teollisen kokoluokan tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden alueiden valinnassa käytetyt kriteerit, 13 kappaletta, on esitetty kaavaselostuksen taulukossa 2.
Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavassa osoitettavat tuulivoimaloiden alueet sijoittuvat Kangasniemelle ja Pieksämäelle. Alueita on yhteensä seitsemän ja niiden pinta-alat ovat 6-29 hehtaaria ja arvio voimaloiden maksimimäärästä vaihtelee 7:n ja 32:n välillä.
Puumalaan ei ole tulossa kyseisessä kaavassa osoitettavia tuulivoimaloiden alueita.
Liitteet:
- Kaavakartta, kaavamerkinnät ja -määräykset
- Kaavaselostus
- Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- Maakuntakaavan kokonaisvaikutusten arviointi
- Natura-tarvearvio
- Maisemavaikutusten täydennysselvitys
Kaavaa varten laaditut selvitykset löytyvät myös osoitteesta www.esavo.fi/vaihekaava4
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Puumalan kunnalla ei ole huomautettavaa Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.