Kunnanhallitus, kokous 23.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Hyvinvointityöryhmän nimeäminen

PuuDno-2018-31

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain (410/2015) 1 §:n mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Lisäksi laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, § 6) velvoittaa kunnan edistävän asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä.

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 12 §:n mukaan kunnan tehtävänä on puolestaan asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seuraaminen väestöryhmittäin. Lisäksi kunnan tulee seurata kunnan palveluissa toteutettuja kuntalaisten hyvinvointitarpeeseen vaikuttavia toimenpiteitä. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava kunnanvaltuustolle vuosittain. Lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus, jonka tietoja on mahdollista käyttää strategisten hyvinvointitavoitteiden ja -suunnitelmien perustana. Kunnan tulee toimittaa hyvinvointikertomus ja -suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaista se julkisessa tietoverkossa (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021, § 6).

Kunnan on terveydenhuoltolain (1326/2010) 12 §:n mukaan asetettava strategisessa suunnittelussaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia.

Vaikka hyvinvointialueuudistuksen myötä kuntien vastuualueilta siirtyi monia tehtäviä hyvinvointialueen kontolle, jäi kuntiin useita laajasti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimia ja työryhmiä. Kunnan eri toimialojen tulee tehdä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Kunnan tulee toimia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja tukea sitä asiantuntemuksellaan. Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa.

Kunnan tulee nimetä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot (Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12 §; Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021, § 6). Ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä kuuluu kuntajohdolle, mutta poikkihallinnollisesti kootulla hyvinvointityöryhmällä mahdollistetaan hallinnonalat ylittävä toiminta. Hyvinvointityöryhmän alaisuuteen on mahdollista perustaa eri sisältökysymysten valmistelua ja toimeenpanoa varten sisällöllisiä työryhmiä.

Nimettävä hyvinvointityöryhmä koordinoi kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintaa sekä seuraa, suunnittelee, arvioi ja johtaa sitä. Hyvinvointityöryhmä havainnoi osaltaan hyvinvointikertomuksen tavoitteiden toteutumista ja vuosittaisten painopistealueiden määrittelemistä. Hyvinvointityöryhmän tarkemmat tehtävät sovitetaan yhteen kuntastrategian kanssa. Hyvinvointisuunnitelman toimeenpanosta ja rahoituksesta päätetään puolestaan kunnan toiminnan ja talouden suunnitelmassa. Kunnan ja hyvinvointialueen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pitkäjänteinen työ tarvitsee kunnassa pysyvät, hallinnonalat ylittävät yhteistyö- ja toimeenpanorakenteet.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus nimeää hyvinvointityöryhmän nykyiselle valtuustokaudelle. Hyvinvointiryhmään nimetään jäseniksi yksi (1) luottamushenkilö, kunnanjohtaja, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, tekninen johtaja ja vapaa-aikasihteeri. Kunnanhallitus päättää myös hyvinvointityöryhmän puheenjohtajan.

Lisäksi kunnanhallitus oikeuttaa hyvinvointityöryhmän kutsumaan kokouksiinsa tarvittaessa kunnan toimialueiden edustajia, luottamushenkilöitä, hyvinvointialue Eloisan ja muiden yhdyspintakumppaneiden edustajia ja muita asiantuntijoita, sekä perustamaan alaisuuteensa tarvittaessa sisällöllisiä työryhmiä eri sisältökysymysten valmistelua ja toimeenpanoa varten.

Päätös

Kunnanhallitus nimesi hyvinvointityöryhmän jäseniksi luottamushenkilö Airi Tellan, kunnanjohtaja Niina Kuuvan, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja Anna-Mari Summasen, tekninen johtaja Kimmo Hagmanin ja vapaa-aikasihteeri Virpi Tuovisen.
Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Airi Tella.

Tiedoksi

Hyvinvointityöryhmään valitut, Hyvinvointialue Eloisa