Tarkastuslautakunta, kokous 5.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Kunnan ja tytäryhteisöjen tilintarkastuspalvelujen valinta tilivuosille 2023-2027

PuuDno-2017-194

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Valmisteluun tulevia asioita ovat muun muassa tilintarkastajan valintaa koskevan tarjouskilpailun järjestäminen. Tarkastuslautakunnan toimintatarjouskilpailun järjestäjänä koko kuntakonsernin puolesta perustuu kuntalakiin. Sen mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta huolehtiminen.

Kuntalain 122.2 §:n mukaan kunnan tytäryhteisöjen tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö. Näin ollen tarkastuslautakunnan on perusteltua kilpailuttaa tytäryhteisöjen tilintarkastus samanaikaisesti kunnan tilintarkastuspalvelujen kilpailuttamisen yhteydessä vastaavaksi ajanjaksoksi. Kilpailutus koskee tarjouspyynnön laatimista, tarjousvertailua ja tilintarkastajaehdokkaan nimeämistä. Tytäryhteisö toimii hankintayksikkönä tilintarkastajan valinnassa. Valintapäätöksen tekee tytäryhteisön yhtiökokous. Kunnan ja tytäryhteisöjen tarjoukset tulee tästä syystä vertailla erikseen.

Puumalan kunnan sekä sen kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden (KOY Puumalan vuokratalot, Puumalan Venesatama Oy, Pistohiekan matkailu Oy, As Oy Puumalan Keskitalo ja KOY Puumalan Keskusvarikko) tilintarkastussopimukset päättyvät kun vuoden 2022 tilintarkastus on suoritettu loppuun.

Puumalan kunnan tilintarkastuspalvelujen hankinta ei kuulu hankintalain (139/2016) soveltamisalaan, koska hankinnan arvo alittaa ko lain mukaiset kynnysarvot (60 000€). Näin ollen hankinta toteutetaan omanan hankintana.

Hankinta sisältää tilikausien 2023-2027
-kunnan lakisääteisen tilintarkastuksen,
-tytäryhtiöiden tilintarkastuksen (KOY Puumalan vuokratalot, Puumalan Venesatama Oy, Pistohiekan matkailu Oy, As Oy Puumalan Keskitalo ja KOY Puumalan Keskusvarikko)

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Kuntonen, jaakko.kuntonen@puumala.fi

Tarkastuslautakunta toteuttaa tilintarkastuspalvelujen kilpailutuksen omana hankintana ja hyväksyy tarjouspyynnön liitteineen tilikausille 2023-2027 (tarjouspyyntö oheismateriaalina). Tarjouspyyntö toimitetaan vähintään kolmelle JHT/JHTT tilintarkastusyhteisöille. Lisäksi tarjouspyyntö julkaistaan kunnan nettisivulla ja ilmoitustaululla. Tarjouskilpailuun voivat osallistua kaikki toimijat, jotka täyttävät tarjouskilpailun ehdot.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jaakko Kuntonen, jaakko.kuntonen@puumala.fi

Tarkastuslautakunta sai määräaikaan 23.9.2022 klo 12:00 mennessä kolme tarjousta kunnan ja tytäryhtiöiden tilintarkastuspalveluista vuosille 2023-2027. Tarjouksensa jättivät BDO Audiator Oy, Itä-Suomen Tilintarkastus Oy ja Mikkelin Tilintarkastus Oy.

Tarjousten vertailussa on käytetty tarjouspyynnön mukaisia arviointikriteerejä. Tarjouksista hyväksytään se tarjous, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin koko sopimuskaudella.

Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä 1 ja tarjousten vertailuasiakirja on liitteenä 2.

Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että tilintarkastuspalvelut tilikausille 2023-2027 hankitaan tarjousten pisteytyksessä suurimman pistemäärän saaneelta, vertailussa parhaiten pärjänneeltä, tilintarkastusyhteisöltä.

Päätös

Tarkastuslautakunta päättää esittää valtuustolle, että se valitsee Puumalan kunnan ja tytäryhtiöiden tilintarkastusyhteisöksi tilikausille 2023-2027 tarjousvertailusta ilmenevin perustein kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Itä-Suomen Tilintarkastus Oy:n, vastuunalaisena tilintarkastajana niin kunnan kuin tytätyhtiöden osalta HT, JHT, KTM Timo Nuutinen. Hänen varahenkilökseen on nimetty HT, JHT, KTM Markus Mäkelä. 

Tarkastuslautakunta esittää edelleen, että valtuusto saattaa valinnan tilintarkastajayhteisöstä tiedoksi tarjouspyynnössä mainituille tytäryhtiöille sekä, että tytäryhtiöt valitsevat kuntalain 122 §:n 2 momentin mukaisesti tilintarkastajaksi kunnan valitseman tilintarkastusyhteisön tilikausiksi 2023-2027.