Valtuusto, kokous 21.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite: salassapito- ja vaitiolositoumus (lisäpykälä)

Kuvaus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmillä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Keskustan valtuustoryhmä / valtuutettu Olli Luukkonen antoi kunnanvaltuuston puheenjohtajalle kirjallisen aloitteen:

" Valtuustoaloite: SALASSAPITO- JA VAITIOLOSITOUMUS

Kunnanhallituksessa ja lautakunnissa käsitellään asioita luottamuksellisesti. Kokoukset eivä ole julkisia, toisin kuin kunnanvaltuuston kokoukset. Etenkin kunnanhallituksen, mutta myös lautakuntien pöytien ääressä päätetään kunnan toiminnan kannalta merkittävistä sekä myös yritystoimintaan liittyvistä asioista. Keskustelu kokouksissa pitää olla avointa ja luottamuksellista, jotta päästään parhaisiin mahdollisiin lopputuloksiin, eli päätöksiin. Näen tarpeelliseksi kirjalliset salassapito- vaitiolositoumukset kunnanhallituksen ja lautakuntien varsinaisilta jäseniltä sekä varajäseniltä.

Kunnan työtekijöiden salassapito- ja vaitiolositoumuksien sisältö on tarkoituksenmukaista ajantasaistaa samalla.

Puumalassa 21.2.2022
Keskustan valtuustoryhmä
Olli Luukkonen"
 


 

Päätösehdotus

Valtuusto päättää merkitä aloitteen pöytäkirjaan ja lähettää sen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.