Tarkastuslautakunta, kokous 8.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Nuorisoyrityskehittäjä, työllisyyskoordinaattori Tuija Valkeapään kuuleminen

PuuDno-2020-248

Valmistelija

  • Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnan elinkeinokehitys ja nuorisopalvelut ovat käynnistäneet projektin, jonka tavoitteena on uudistaa kunnan elinkeinorakennetta nuorten näkemyksiä ja osaamista hyödyntäen sekä yrittäjien ja nuorten välistä vuoropuhelua lisäämällä.

”SYTYKE” -hanke auttaa nuoria syttymään kotiseudun piileville mahdollisuuksille sekä tarjoaa yrittäjille paikkakunnan tuntevaa nuorta voimaa ja uusia kehittämisideoita. Nuorten osaamista, ideoita, jatko-opintosuunnitelmia ja yritysten kehittämistarpeita pyritään ohjaamaan sellaiselle yhteiselle matkalle, joka tukee niin nuorten, yritysten kuin Puumalan kehittymistä.

Puumalan kunta on mukana Mikkelin seudulla toteutettavassa työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa. Nyt Puumalan työllisyysasioita hoitavat yhdessä Puumalan kunta, kuntakokeilun asiantuntijatiimi ja palveluverkosto sekä Etelä-Savon TE-toimisto. Sen myötä Puumalassa on yritysten ja työnhakijoiden apuna ja heidän tarpeitaan yhdistämässä työllisyyskoordinaattori. 

Tuija Valkeapää toimii SYTYKE -hankkeessa nuorisoyrityskehittäjänä sekä Puumalan kunnan työllisyyskoordinaattorina.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jaakko Kuntonen

Tarkastuslautakunta kuulee nuorisoyrityskehittäjä, työllisyyskoordinaattori Tuija Valkeapäätä.

Päätös

Tarkastuslautakunta kuuli nuorisoyrityskehittäjä, työllisyyskoordinaattori Tuija Valkeapäätä.