Tarkastuslautakunta, kokous 27.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Arviointikertomus vuodelta 2020

PuuDno-2021-59

Valmistelija

  • Irja Piskonen, irja.piskonen@puumala.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 29.3.2021 hyväksynyt ja allekirjoittanut tilnpäätöksen vuodelta 2020. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on mm. arvioitava, ovatko valtuuston tilikaudelle asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointia suorittaessaan tarkastuslautakunta on tilinpäätöksen tutustumisen lisäksi perehtynyt talousarvioon, vuosikolmannesraportteihin, henkilöstöraporttiin, kuntastrategiaan sekä valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien pöytäkirjoihin sekä kuullut toimialojen viranhaltijoita.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Irja Piskonen, irja.piskonen@puumala.fi

Tarkatuslautakunta esittää kuntalain 121 §:n mukaisena arvionaan valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta arviointikertomuksen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.