Kunnanhallitus, kokous 15.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Saimaa-ilmiö eli Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026

PuuDno-2021-58

Valmistelija

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Savonlinna ja neljä maakuntaamme keskuskaupunkeineen Joensuu, Kuopio, Mikkeli ja Lappeenranta kutsuvat kaikki itäsuomalaiset kaupungit ja kunnat mukaan yhteiseen Saimaa-ilmiöön.

Kulttuuripääkaupunki-statuksen myötä taide ja kulttuuri tuovat alueellemme elinvoimaa, kansainvälistä kiinnostusta sekä tapahtumia ja elämyksiä. Euroopan kulttuuripääkaupungit ovat yksi EU:n tunnetuimmista toimista, ja niissä kulttuuri nähdään strategisena investointina koko yhteiskuntaan. Tutkitusti kulttuuripääkaupungeilla on myös suuri positiivinen kehitysvaikutus alueelle.

Konkreettisia hyötyjä mukaan lähteville kunnille ja kaupugeille.

  • Saimaa-ilmiö2026:een mukaan lähtevät kaupungit ja kunnat ovat mukana ilmiön viestinnässä, materiaaleissa ja digitaalisella alustalla, jossa matkailu ja kulttuuri ja palveluntuottajat yhdistyvät uudella tavalla.
  • Monet ohjelmasisällöt, yhteiset tempaukset ja tapahtumat ovat ylimaakunnallisia, ja ne jalkautuvat ja toteutetaan erityisesti mukaan lähteviin kuntiin. Ohjelmassamme huomioidaan erityisesti maaseutualueiden lapset ja nuoret, erityisryhmät sekä seniorit.
  • Avointen tapahtuma- ja ohjelmahakujen toteuttamispaikat sijoittuvat kuntiin, jotka osallistuvat osaltaan Saimaa-ilmiön rahoittamiseen.
  • Matalan kynnyksen Myö taataan -rahoitus suunnataan hiljaisten kaupunginosien ja tuiketaajamien toiminnan elvyttämiseen mukaan lähtevien paikkakuntien alueille.
  • Laajan Skill share lab - osaamisen jakamisohjelman kautta pidettävät seminaarit, työpajat ja koulutukset suunnataan rahoittajakuntien kulttuurin parissa työskenteleville, yrittäjille, yhdistys- ja seuratoimijoille, lapsille ja nuorille.
  • Rahoittajakunnat ovat mukana edistämässä kulttuurin hyvinvointivaikutuksia: meidän ajattelumme mukaan kulttuuri kuuluu kaikille, ja kulttuuri tuo hyvinvointia, elämyksiä ja osallistaa.
  • Saimaa-ilmiön tavoitteena on uudistaa kuntien ystävyyskaupunkitoimintaa ja luoda uusia kansainvälisiä yhteyksiä ja rahoitusmahdollisuuksia. Kuntien tiivis yhteistyö kasvattaa kulttuurin ja luovien alojen toimintakykyä ja kasvua koko alueella.

 

Puumalan kuntarahoitus (3 €/ asukas eli noin 6000 €) voidaan jakaa useammalle vuodelle 2022-2026. Tällä rahoituksella kunta pääsee mukaan kaikkiin yllä mainittuihin toimenpiteisiin. Rahoitus toteutuu, mikäli Saimaa-ilmiö voittaa kulttuuripääkaupunkitittelin 2.6.2021.

Saimaa-ilmiön perusbudjetti on 20 M€, joka koostuu tämänhetkisten kaupunkien ja maakuntien rahoituksesta. He tavoittelevat 7 M€:n lisärahoitusta kuntien, yritysten ja säätiöiden yhteistyön ja erilaisten hankkeiden avulla.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää siinä tapauksessa, että Savonlinna yhdessä Itä-Suomen maakuntien ja keskuskaupunkien kanssa valitaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026, osallistua Saimaa-ilmiöön 3 €/asukas rahoitusosuudella, joka jaetaan vuosille 2022-2026.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Saimaa-ilmiön projektijohtaja, kunnanjohtaja, markkinointipäällikkö, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00