Vanhus- ja vammaisneuvosto, kokous 7.7.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Vanhus- ja vammaisneuvoston lausunto äänestysaluejaon muuttamisesta

PuuDno-2020-101

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Vaalilain 8 § mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon seuraavan kalenterivuoden alusta voimaan tulevat kuntajaon muutokset. Valtuuston on myös määrättävä, mihin äänestysalueeseen kuuluvat ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle. Puumalan kunta on tällä hetkellä jaettu kahteen äänestysalueeseen: Hurissalon äänestysalueeseen ja Kirkonkylän äänestysalueeseen. Edellisissä toimitetuissa vaaleissa Hurissalon äänestysalueeseen on kuulunut noin 200 äänioikeutettua ja kirkonkylän äänestysalueeseen noin 1800 äänioikeutettua.

Päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos se on tehty ja siitä on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla viimeistään voimaantuloa edeltävän vuoden elokuussa.

Äänestysalueista tehtyä päätöstä, josta on ilmoitettu Digi- ja väestötietovirastolle, noudatetaan hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta huolimatta, kunnes valitusasia on ratkaistu, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Hallinto-oikeuden valituksesta antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Vaalilain 82 § on säädetty menettelyistä, joilla turvataan vaalisalaisuuden säilyminen pienillä äänestyspaikoilla. Tämän mukaisesti yksittäisen äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet tulee laskea yhdessä mikäli jommankumman osalta laskettavien äänien määrä jää alle viidenkymmenen. Jos äänien määrä yhteensä jää alle 50:n, on ääntenlaskenta yhdistettävä jonkin toisen äänestysalueen kanssa.

Hurissalon äänestysalueen osalta jäätiin europarlamenttivaaleissa 2019 jo hyvin lähelle vaalilaissa säädettyjä äänestysmääriä. Vaikka äänestysprosentti (57,4 %) oli huomattavasti korkeampi kuin valtakunnallinen keskiarvo (40,8 %), annettiin varsinaisena vaalipäivänä 59 ääntä, ennakkoäänten ollessa 57. Eduskuntavaaleissa vaalipäivän ääniä annettiin 74 ja ennakkoääniä 97, ennakkoäänien osuuden ollessa siis noin 57 %. Hurissalossa ei ko. vaaleissa ollut ennakkoäänestysmahdollisuutta. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hurissalossa ennakkoäänien osuus oli 52 %, joten ennakkoäänestyksen suosio on kasvanut maltillisesti.

Edellä mainituista syistä on syytä arvioida tarvetta äänestysaluejaon muuttamiseksi siten, että koko Puumalan kunta olisi jatkossa yksi äänestysalue.

Äänestyspaikkojen vähentämisellä on lähinnä kielteisiä vaikutuksia kansalaisten äänioikeuden käyttämiseen. Vaikka ennakkoäänestys on yleistynyt, tulee varsinaisena vaalipäivänä äänestää omalla äänestyspaikalla, jolloin äänestysmatkan pituus vaikuttaa äänestysintoon kielteisesti. Toisaalta ennakkoäänestysmahdollisuuksia parantamalla voidaan äänestämistä jossain määrin helpottaa. Ennakkoäänestyspaikoista ja kotiäänestyksestä päättää kunnanhallitus. Puumalassa ennakkoäänestystä on viime vuosina järjestetty vain kunnantalolla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää varata kaikille kunnan jäsenille mahdollisuuden lausua mielipiteensä Puumalan äänestysaluejaotuksen muuttamisesta siten, että jatkossa koko kunta olisi yksi äänestysalue. Lausunnot tulee toimittaa 5.6.2020 mennessä Puumalan kunnan kirjaamoon. Lisäksi kunnanhallitus pyytää mainitusta asiasta lausunnon Puumalan kunnan keskuvaalilautakunnalta, vanhus- ja vammaisneuvostolta sekä nuorisovaltuustolta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Valtuusto päätti kokouksessaan 22.6.2020 § 23, että 1.1.2021 jälkeen toimitettavissa vaaleissa Puumalan kunta muodostaa yhden äänestysalueen.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Vanhus- ja vammaisneuvosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että

  • Hurissalon alueella asuville äänioikeutetuille järjestetään ennakkoäänestysmahdollisuus joko Hurissalon kaupalla tai Hurissalo Talolla ja
  • Hurissalon alueella asuville äänioikeutetuille järjestetään yhteiskuljetus Kunnantalolle varsinaisena äänestyspäivänä.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi

Kunnanhallitus