Tekninen lautakunta, kokous 16.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Oikaisuvaatimus rakennustarkastajan virkasuhteen purkamiseen

PuuDno-2019-241

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 11.12.2019 § 85 päättänyt purkaa rakennustarkastaja ****** virkasuhteen koeaikana. ****** on 19.12.2019 tehnyt lautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Kuntalain 89 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan, niiden jaostojen sekä niiden alaisten viranomaisten päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Kuntalain 92 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että päätös on perustunut virheelliseen esittelyyn, asianosaisen vastinetta ei ole huomioitu ja tosiasiallisena syynä koeaikapurulle on ollut hänen ja teknisen johtajan Kimmo Hagmanin väliset näkemyserot. Tämän vuoksi ****** katsoo, että lautakunnan tekemä päätös on perustunut syrjintään ja on ollut laiton.

Toisin kuin ****** oikaisuvaatimuksessaan väittää on hänen asiakaspalveluasenteestaan keskusteltu myös teknisen johtajan kanssa pidetyssä kehityskeskustelussa ja keskusteluyhteenvetoon on todettu tavoitteena olevan ”asiakasreklamointien minimoiminen”. Kirjauksen on tehnyt kunnan HR-järjestelmään ****** esimies Kimmo Hagman 7.11.2019 klo 14.11, siis samana päivänä jolloin ****** on itsekin todennut mainitun keskustelun tapahtuneen. Jo tämä sekä muu oheismateriaali osoittaa, että myös virkasuhteen alkukuukausina on asianosaisen toiminnasta tullut negatiivista asiakaspalautetta.

****** on myös oikaisuvaatimuksessaan vedonnut siihen, että osa hänen toiminnastaan tulleista valituksista on saapunut kunnalle vasta kuulemiskutsun jälkeen. Tältä osin on todettava, että tekninen johtaja ja kunnanjohtaja ovat laatineet listauksen ****** omasta pyynnöstä. Listan ei missään nimessä ole ollut tarkoituksena olla tyhjentävä, vaan esimerkinomaisesti nostaa esille tilanteita, joissa kansalaiset ovat kokeneet saaneensa asiatonta asiakaspalvelua, ja ovat tästä suoraan reklamoineet ****** esimiehelle tai tämän esimiehelle. Mikään yksittäinen palaute ei itsenäisesti ole ollut syynä koeaikapurkuun, mutta palautteen kokonaismäärästä on seurannut työnantajan tyytymättömyys viranhoitoon, minkä johdosta koeaikapurku on toteutettu teknisen lautakunnan päätöksessä ilmenneillä perusteilla. Sillä, että osassa asioista on lisäksi ilmennyt myös asianosaisen tyytymättömyyttä rakennustarkastajan tekemään hallintopäätökseen, ei ole asiakaspalvelun eikä myöskään koeaikapurun kannalta merkitystä.

Edellä mainitusta johtuen oikaisuvaatimuksessa ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka osoittaisivat, että teknisen lautakunnan asiassa tekemä päätös olisi syntynyt lainvastaisesti. Koska oikaisuvaatimuksessa esitetään koeaikapurun syyksi ****** ja hänen esimiehensä, tekninen johtaja Kimmo Hagmanin erimielisyydet, on tekninen johtaja esteellinen valmistelemaan ja esittelemään asiaa. Teknisen johtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty. Mikäli hänkin on poissa tai esteellinen, esittelee asian lautakunnan puheenjohtaja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Laura Penttinen

Tekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

 

Tekninen johtaja Kimmo Hagman poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Esteellisyysperuste yleislausekejäävi.

 

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Olli Luukkonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Esteellisyysperuste edustusjäävi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

******

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite:ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:  
–    päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi muu selvitys valitusajan alkamisesta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00