Kunnanhallitus, kokous 17.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Kokeilu kunnantalon lauantaiaukiolosta

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan vuonna 2018 hyväksytty kuntastrategia määrittää kunnalle viisi painopistettä, joista yksi on laatuasuminen. Kunnan yksi viidestä arvosta on puolestaan asiakaslähtöisyys.
Osana strategian toimeenpanoa on kunnantalolla käyty alustavia keskusteluja vuonna 2020 toteutettavasta kokeilusta, joissa kunnantalo olisi avoinna nykyisten aukioloaikojen (ma- pe klo 9- 15) lisäksi myös joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina vastaavana kellonaikana. Tällä parannettaisiin muun muassa lomaasukkaiden sekä toisilla paikkakunnilla työskentelevien mahdollisuutta asioida
kunnantalolla.

Kokeilu aloitettaisiin huhtikuussa 2020 ja se kestäisi marraskuuhun 2020 saakka. Kunnantalolla varmistettaisiin kokeiluaikana se, että lauantaisin asiakkaita olisi palvelemassa riittävä henkilökunta asiointipisteessä, matkailuneuvonnassa ja teknisessä toimistossa. Ensisijaisesti työskentely lauantaisin perustuisi työntekijöiden vapaaehtoisuuteen, mutta tarvittaessa työnantajan direktio-oikeuteen. Myös muut
kunnantalon työntekijät voisivat halutessaan työskennellä ko. päivinä alla määritetyin ehdoin, vaikka töihin ei kuuluisikaan suora asiakaspalvelu. Kokeilun aikana suoritettaisiin tilastointia käyntimääristä ja lisäksi toteutettaisiin kysely kokeiluun osallistuneelle henkilökunnalle.

KVTES mukaisesti lauantaityöstä klo 06- 18 suoritetaan rahakorvaus 20 % korotettuna tai annetaan vastaava vapaa-aika. Kokeilun aikana lauantaityötä tekevillä asia on tarkoituksenmukaisinta hoitaa niin, että työaika on tasan kuusi tuntia. Lauantaityö kuitattaisiin pääsääntöisesti viikonloppua seuraavana maanantaina antamalla vapaana täysi työajan mukainen vapaapäivä. Työntekijän niin halutessa vapaapäivän voisi pitää myös muuna ajankohtana. 20 % korotus koskee vain henkilöitä, joiden työskentely on edellä mainitun palvelutason varmistamiseksi tarpeen, ei siis muuta vapaaehtoisesti tuolloin työskentelevää henkilökuntaa.
 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää, että kunnantalolla toteutetaan lauantaiaukiolokokeilu ajalla 4-11/2020. Kunnantalo on tällöin avoinna joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 9--15.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00