Kunnanhallitus, kokous 7.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Vuosikolmannesraportti ajalta 1.1. - 31.8.2019

PuuDno-2019-126

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Talousarvion mukaisesti talouden ja tavoitteiden kehityksestä raportoidaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle vuosikolmannesraporteissa 30.4 ja 31.8 tilanteissa sekä toimintakertomuksessa.

Kunnan toimintatuottojen kehitys on kokonaisuutena varsin samansuuntainen kuin vuotta aiemmin. Puunmyyntituottoja on kertynyt tosin n. 75 000 euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Itäosien kaavamuutosmaksuista kertyi kertaluonteista tuloa n. 30 000 euroa. Vuokratuotot ovat kasvaneet puolestaan yli 65 000 eurolla.

Henkilöstökulujen toteuma on lähes eurolleen sama kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Sote-palvelujen menokasvu on ollut kovaa, jopa 850 000 euroa. Tästä kuitenkin n. 250 000 euroa selittyy sillä, että vuonna 2018 on virheellisesti kirjattu elokuulle kuuluvia menoja vasta syyskuulle. Erikoissairaanhoidon menokasvu on noin 300 000 euroa ja loppuosa menokasvusta on perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen ennakkolaskutuksen kasvua, joka ei väistämättä realisoidu kokonaisuudessaan. ESSOTE:n oma arvio Puumalan v. 2019 kuntalaskutukseksi on 9,9 miljoonaa euroa, mikä alittaisi kunnan tähän tarkoitukseen varaaman budjetin noin 250 000 eurolla.

Muilta osin menotalous on kehittynyt varsin vakaasti edellisvuoteen ja budjetoituun nähden. Hyvinvointipalveluissa menot ovat kehittyneet lähes tarkkaan samaa vauhtia kuin v. 2018, teknisissä palveluissa menot ovat pienentyneet n. 120 000 eurolla. Tästä kuitenkin iso selittävä tekijä on yksityistieavustukset (n. 75 000 euroa), jotka viime vuonna maksettiin heinäkuussa ja tänä vuonna syyskuussa. Myös palvelujen ostot ovat vähentyneet.

Kaiken kaikkiaan toimintakate oli noin 760 000 euroa heikompi kuin vuotta aiemmin, sisältäen yllä mainitut virhekirjaukset.

Verotulojen tilitykset ovat tarkastelujakson loppukuukausina pienentyneet johtuen veronpalautuksien siirtymisestä loppukesään. Tästä johtuen kunnan verotulotilitysten painopiste on aiempaakin voimakkaammin viimeisessä vuosikolmanneksessa: noin 45 % Puumalan koko vuoden verokertymästä tilitetään viimeisen neljän kuukauden aikana. Verotulojen ennakoidaan kasvavan siten, että toteuma tulisi olemaan noin 300 000 euroa viime vuotta suurempi.

Alun perin valtionosuuksien toteutumisarvio oli hieman budjetoitua positiivisempi. Maan hallitus on kuitenkin budjettiriihessään sopinut, että noin 250 miljoonaa euroa vuodelle 2020 alun perin kaavailtuja valtionosuuksia maksetaankin kunnille jo v. 2019 aikana, ja tämä tulee kasvattamaan kunnan valtionosuuskertymää aiemmasta toteumasta loppuvuoden aikana siten, että valtionosuudet tulevat toteutumaan noin 170 000 euroa budjetoitua korkeampina, joskin silti noin 140 000 euroa vuotta 2018 pienempinä. Näin ollen voidaan arvioida, että kunnan verotulot ja valtionosuudet tulevat tänä vuonna kasvamaan yhteensä noin 150 000 eurolla.

Vuosikate oli elokuun lopussa varsin tarkkaan plusmiinus nollassa ja tarkastelujakson tulos noin 430 000 euroa alijäämäinen. Huomioiden verotilityksen jaksotuksen voidaan arvioida, että kunnan taloudellinen tulos tulee tänä vuonna heikentymään v. 2018 tilanteesta selvästi johtuen runsaasti kasvaneista sote-menoista, mutta pysymään silti selvästi positiivisena.

Investoinneista oli toteutunut 31.8. mennessä noin 20 % budjetoidusta. Alhainen toteuma johtuu isoimpien investointien valmistumisen painottumisesta loppuvuoteen sekä Kanttorilanrannan maakaupan toteutumatta jäämisestä.

Kunnan rahastosijoitukset olivat 31.8.2019 noin 30 000 euroa hankinta-arvoa ja n. 50 000 euroa tasearvoa korkeammalla tasolla. Arvonnousu voidaan varovaisuusperiaatteen mukaisesti tehdä enintään hankintahintaan, mutta tätä ei ole vielä vuosikolmannesraportissa tehty.

Vuosikolmannesraportti ja käyttötalouden toteuma liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä vuosikolmannesraportin tilanteesta 31.8.2019 tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen myös valtuuston tietoon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.