Valtuusto, kokous 10.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Puumalan kunnan ostotarjous seurakunnalle kiinteistöstä 623-414-3-3 ja määräalasta kiinteistöllä 623-414-3-123

PuuDno-2019-97

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Merja Tuomainen, maankäyttöteknikko, merja.tuomainen@puumala.fi
Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunta on neuvotellut Puumalan seurakunnan kanssa maanhankinnasta kiinteistöllä 623-414-3-3 ja määräalasta kiinteistöllä 623-414-3-123. Kyseessä on ns. Kanttorilanrannan maa-alue.

Tausta:
Puumalan seurakunta jätti 1.6.2017 hakemuksen asemakaavan muuttamisesta Puumalan kirkonkylän Kanttorilanrannassa. Kunnanhallitus käsitteli asiaa 19.6.2017 ja päätti, että asemakaavan muutos ns. Kanttorilanrannan alueella käynnistetään. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että kunta ja seurakunta laativat kaavoitukseen ja kaavan toteuttamiseen liittyvän maankäyttösopimuksen sitten, kun kaavaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä.

Tämän jälkeen asiasta on neuvoteltu seurakunnan kanssa vuonna 2018 useampaan kertaan ja neuvottelujen tuloksena päädyttiin siihen, että suora maanosto on maankäyttösopimusta parempi vaihtoehto, kun ottaa huomioon tonttien myynnin ja markkinnoinnin.

Ns. Kanttorilanrannan hankintaa on käsitelty kunnan kaavoituskatsauksissa 2018 ja 2019 sekä maa- ja asuntopoliittisessa ohjelmassa.

Kunnan maapolitiikan tavoitteista on linjattu mm. kuntastrategiassa, jossa laatuasuminen on yksi kunnan strateginen painopiste. Strategian mukaisesti kunnan tavoitteena on turvalliset ja viihtyisät asuinalueet asumiselle ja yritystoiminnalle. Puumalassa olisi hyvä olla omarantaisia omakotirakentamisen tontteja, mikäli Puumalaa halutaan pitää houkuttelevana asuinympäristönä niin paikkakunnalla jo asuville kuin ulkopaikkakuntalaisillekin. Viimeisen 10 vuoden aikana toteutunut tonttikauppa kohdentunut lähes yksinomaan omarantaisiin tai rannan läheisyydessä sijaitseviin tontteihin.

Kunnan maapoliittisessa ohjelmassa linjataan tavoitteena niin, että vuosien 2018–2021 välisenä aikana raakamaan hankintaa tulisi harkita taajaman lähellä olevilla, rantaan tukeutuvilla alueilla ja että maanhankinta kohdistetaan taajamayleiskaavassa pääosin asumiskäyttöön osoitetuille alueille. Maa- ja asuntopoliittisessa ohjelmassa linjataan lisäksi, että kirkonkylän asemakaava-alueen tiivistämistä tutkitaan ainakin ns. Kanttorilanrannan (Lehtokujan ja Saimaan rannan välissä) alueella.

Kanttorilanranta on sijainniltaan hyvä: keskustaan tulee matkaa noin 1,5-2 km ja lähellä ovat mm. päiväkoti, koulu ja kauppapalvelut.

Voimassa oleva kaava:
Tällä hetkellä alueella on voimassa 2.3.1981 hyväksytty asemakaava, jossa alue on puistoa, leikkikenttä- ja venevalkama-aluetta. Lisäksi 30.6.2016 lainvoimaiseksi tulleessa taajamayleiskaavassa alue on asemakaavalla suunniteltavaa pientalovaltaista asuinaluetta, jonka jatkosuunnittelussa on otettava huomioon alueen maisema-arvot ja viheryhteystarpeet (AP-1). Maankäyttö- ja rakennuslain 42 §:n mukaan yleiskaava on ohjeena, kun asemakaavaa muutetaan.

Kunnan ja seurakunnan välillä on alustava suullinen yhteisymmärrys ostohinnasta ja asiaa on keskusteluasiana käsitelty myös 2 kertaa kunnanhallituksessa vuonna 2018. Maaliskuussa 2019 kuntalaisille pidettiin avoin yleisötilaisuus, jossa esiteltiin alustavia suunnitelmia ja maa-alueen hankintaa. Kuntalaiset ovat jättäneet tämän jälkeen kunnanhallitukselle ja valtuustolle myös kirjelmän, jossa esitetään toiveita Kanttorilanrannan kehittämiseksi. Kirjelmässä toiveena on, että alueella olevat asukkaat otetaan huomioon niin, että rannan virkistyskäyttö on asukkaille mahdollista. Tämä käsittäisi allekirjoittajien mukaan venepaikat ja uimarannat, joihin olisi esteetön käynti. Asukkaiden toiveita on syytä kuulla ja aluetta suunnitella yhdessä, mikäli maanhankinta toteutuu ja prosessi etenee. Allekirjoittajat esittävät myös muutoksia alustaviin kaavaversioihin.

Syksyn 2018 aikana tehtiin selvitykset rakennettavuudesta. Alueella tehtiin painokairauksia ja koekuoppia, joista otettiin maanäytteitä. Näiden perusteella alueen maaperä todetaan normaalisti rakennettavaksi. Näin ollen rakennukset voidaan perustaa maanvaraisesti anturaperustukselle, kallion päälle tehdyn murskearinan varaan tai kallionvaraisesti. Lattiat voidaan toteuttaa maanvaraisina.

Vesiosuuskunnan kanssa on keskusteltu siitä, millaisella roolilla vesiosuuskunta pystyy olemaan mukana kunnallistekniikan rakentamisessa. Vesiosuuskunnan kanta on, että sillä ei ole edellytyksiä Kanttorilanrannan vesi- ja viemäriverkoston rakentamiseen. Vesiosuuskunta on esittänyt vaihtoehtona, että kunta rakennuttaa vesi- ja viemäriverkoston Kanttorilanrantaan ja kunta perii liittymismaksua vastaavat rakennuskustannukset tontin hinnassa. Vesiosuuskunta lunastaa sen jälkeen valmiin verkon. Vesiosuuskunta perisi liittymisen jälkeiset vesi- ja jätevesimaksut sekä vastaisi lunastuksen jälkeen verkoston kunnossapidosta.

Kunnan talousarviossa on vuodelle 2019 varattu maanhankintaan 250 000 euroa. Hallintosäännön 14 §:n mukaan kunnanhallituksella on toimivalta kiinteän omaisuuden ostamisessa kunnalle valtuuston päättämien perusteiden ja määrärahojen puitteissa. 

Seurakunnan puolella asiaa käsittelee kirkkoneuvosto, kirkkovaltuusto, tuomiokapituli ja lopullisen päätöksen tekee kirkkohallitus. Kauppasumma maksetaan vasta sen jälkeen, mikäli kirkkohallitus hyväksyy osaltaan kaupan. 

Mikäli Kanttorilanrannan maanosto toteutuu ja asuinaluetta päästään kaavoittamaan, tulee venepaikkojen omistajille osoittaa uusi venepaikka ja lähialueen asukkaiden kanssa yhdessä tulee suunnitella mahdollisen viheralueen maankäyttöä ja toiminnallisuutta.

Ostotarjous, siihen kuuluva karttaliite sekä asemakaavaote ja kaavamääräykset ovat liitteinä.

Kauppakirjaluonnos ja kauppakirjaan kuuluva karttaliite ovat liitteinä sekä ote taajamaosayleiskaavasta ja taajamayleiskaavamääräykset oheismateriaaleina.

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää

1. Hyväksyä ostotarjouksen liitteineen ja jättää Puumalan seurakunnalle ostotarjouksen kiinteistöstä 623-414-3-3 ja määräalasta kiinteistöllä 623-414-3-123. Ostotarjous on 220 000 euroa.

2. Hyväksyä kauppakirjaluonnoksen liitteineen.

3. Oikeuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

Kunnanjohtajan muutettu ehdotus:

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan ehdotuksen:

Valtuusto päättää puoltaa maanhankintaa kiinteistöllä 623-414-3-3 ja määräalan hankintaa kiinteistöllä 623-414-3-123 eli ns. Kanttorilanrannan alueella liitteinä olevien ostotarjouksen ja kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.

 

Jäsenet Minna Korhonen ja Laura Pitkonen sekä valtuuston pj. Unto Pasanen ja I varapuheenjohtaja Erkki Luukkonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Esteellisyyssyy: yhteisöjäävi

 

Keskustelun kuluessa jäsen Antti Kasanen ehdotti, että kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan ehdotuksen:

Valtuusto päättää vastustaa maanhankintaa kiinteistöllä 623-414-3-3 ja määräalan hankintaa kiinteistöllä 623-414-3-123 eli ns. Kanttorilanrannan alueella.

Antti Kasasen ehdotusta ei kannatettu.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun ehdotuksen.

Jäsen Antti Kasanen jätti asiasta eriävän mielipiteen.

Päätösehdotus

Valtuusto päättää puoltaa maanhankintaa kiinteistöllä 623-414-3-3 ja määräalan hankintaa kiinteistöllä 623-414-3-123 eli ns. Kanttorilanrannan alueella liitteinä olevien ostotarjouksen ja kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.

Valtuuston puheenjohtaja Unto Pasanen sekä valtuuteut Minna Korhonen ja Laura Pitkonen ilmoittivat esteellisyytensä tämän pykälän käsittelyssä, esteellisyysperuste: osallisuusjäävi.
Unto Pasasen tilalle tuli varavaltuutettu Jukka Pitkonen, Minna Korhosen tilalle varavaltuutettu Allan Mäkelä ja Laura Pitkosen tilalle varavaltuutettu Riitta Söderström.

Puheenjohtajana toimi tämän pykälän käsittelyn ajan valtuuston I vpj. Erkki Luukkonen.

Keskustelun kuluessa varavaltuutettu Jukka Pitkonen ehdotti, että Puumalan kunta päättää puoltaa Kanttorilanrannan ostoa 135.000 €:lla. Valtuutetut Antti Kasanen, Paavo Kyhyräinen ja Olavi Kietäväinen kannattivat Jukka Pitkosen tekemää ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava ehdotus, asiasta on äänestettävä.

Valtuutettu Antti Kasanen ehdotti äänestysmenettelyksi suljettua lippuäänestystä.

Valtuusto hyväksyi äänestysmenettelyksi suljetun lippuäänestyksen, jossa kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat kirjoittavat äänestyslippuun JAA ja Jukka Pitkosen tekemää ehdotusta kannattavat kirjoittavat äänestyslippuun EI.

Ääntenlaskijoiksi valtuusto valitsi kunnanjohtajan ja palvelujohtajan.

Äänestyksessä annettiin 6 JAA-ääntä ja 15 EI-ääntä.

 

Päätös

Valtuusto hyväksyi Jukka Pitkosen ehdotuksen äänin 15-6.

Valmistelija

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto on 29.4.2019 § 14 käsitellyt kunnan ostotarjousta Puumalan seurakunnan kiinteistöistä. Asia on kokouksessa ratkaistu suljetulla lippuäänestyksellä.

Kuntalain 104 § mukaan kunnan päätöksenteossa tehtävät äänestykset on toimitettava avoimina. Näin ollen valtuuston yllä mainittu päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, eikä sitä voida siten panna toimeen. Asia on kuntalain mukaan saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Koska varsinaisen asian valmistelu on jatkunut, on tarkoituksenmukaista, että kunnanhallitus peruu aiemman päätösehdotuksensa.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää

1. perua 15.4.2019 § 64 valtuustolle tekemänsä päätösehdotuksen koskien Kanttorilanrannan alueen ostotarjousta.

2. tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:
Valtuusto toteaa, että sen 29.4.2019 § 14 tekemä päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ja päätös kumotaan.

Jäsen Minna Korhonen sekä valtuuston pj. Unto Pasanen ja I varapuheenjohtaja Erkki Luukkonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Esteellisyyssyy: yhteisöjäävi

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto toteaa, että sen 29.4.2019 § 14 tekemä päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ja päätös kumotaan.

Valtuuston puheenjohtaja Unto Pasanen sekä valtuutetut Minna Korhonen ja Laura Pitkonen ilmoittivat esteellisyytensä tämän pykälän käsittelyssä, esteellisyysperuste: osallisuusjäävi.

Puheenjohtajana toimi tämän pykälän käsittelyn ajan valtuuston I vpj. Erkki Luukkonen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Puumalan seurakunta