Kuvaus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä. Kuntalaki (1995/365) ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (2021/612) määrittävät kunnan yhdeksi tehtäväksi asukkaidensa hyvinvoinnin edistämisen. Kuntalaisten laaja-alaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tulisi tapahtua kattavassa yhteistyössä kunnan eri toimialojen kesken.
Kunnan tekemä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työ tehdään suunnitelmalliseksi, tavoitteelliseksi ja näkyväksi hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman myötä. Näiden tekeminen on lakisääteistä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain (2021/612) mukaan kunnan on
- asetettava strategisessa suunnittelussa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määritettävä tavoitteita tukevat toimenpiteet,
- otettava huomioon päätöksenteossaan päätöstensä arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin,
- nimettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutaho,
- seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin,
- raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä ja toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain,
- valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista sekä
- toimitettava hyvinvointikertomus- ja suunnitelma hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa.
Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ovat osa kunnan strategista johtamista. Ne ovat työvälineitä, joiden avulla pystytään suunnittelemaan, seuraamaan, arvioimaan ja raportoimaan kunnan ja kuntalaisten hyvinvointia ja terveyden edistämistä Hyvinvointisuunnitelma kuvaa vuosien 2023–2026 tavoitteet ja toimenpiteet terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä. Laajasti tarkasteltuna se sisältää esimerkiksi sosiaalisia, taloudellisia, ympäristöllisiä tai yksilöllisiä tekijöitä, jotka edistävät väestön terveyttä ja hyvinvointia. Hyvinvointisuunnitelma on eräänlainen toimijoiden tahtotila siitä, mihin suuntaan ja millä keinoin halutaan edetä alueen asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Vuosien 2023-2026 hyvinvointisuunnitelma
Puumalan kunnan hyvinvointisuunnitelmassa vuosille 2023–2026 on huomioitu edeltävän toimintakauden hyvinvointikertomus tuloksineen, HYTE-kertoimen tulokset sekä lukuisat suunnitelmat ja ohjelmat, jotka osaltaan ylläpitävät ja edistävät kohderyhmiensä hyvinvointia ja terveyttä. Nyt laadittu hyvinvointisuunnitelma pohjautuu teemojen osalta Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmaan. Nämä teemat ovat:
- Asukkaiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen
- Turvallisuuskulttuurin vahvistaminen ja kehittäminen (hyvinvointia vaarantavien riskitekijöiden ehkäiseminen)
- Hyvän elämän edellytysten vahvistaminen ja kehittäminen
Puumalan yksityiskohtaisessa suunnitelmassa on esitelty teemoittaan kohderyhmäkohtaiset tavoitteet toimenpiteineen, mittareineen, vastuutahoineen ja aikatauluineen. Raportti vuodelta 2025 on tämän pykälän liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Tuomo Tenhunen, Hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, tuomo.tenhunen@puumala.fi
Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Puumalan kunnan laajan hyvinvointikertomuksen hyvinvointiraportin 2025. Lisäksi hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se tekee kunnanvaltuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan Puumalan kunnan laajan hyvinvointikertomuksen hyvinvointiraportin 2025.
Päätös
Lisäksi hyvinvointilautakunta päättää antaa hyvinvointi- ja kulttuurijohtajalle valtuudet poistaa liitteenä olevasta asiakirjasta vuosien 2010-2020 vanhentuneet tiedot.
Päätösehdotus hyväksyttiin.