Vesiliikelaitoksen johtokunta, kokous 18.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Intrumin perintätoimen hankkiminen

PuuDno-2026-34

Valmistelija

  • Heikki Virta, rakennustarkastaja, heikki.virta@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan vesiliikelaitos on neuvotellut Intrum Oy:n kanssa muistutus- ja perintäpalvelun käyttöönotosta.

Puumalan vesiliikelaitoksen vesilaskujen määrä on noin 2000 laskua vuodessa. Käytössä olevia laskutuslajeja on kaksi. Laskutusta hoitaa 2 henkilöä muun toimensa ohella eli ei päätoimisesti. Laskut tehdään Pro Economica-ohjelmistolla. Laskutuksesta vastaava taho vastaa myös maksumuistutuksen lähettämisestä ja suorituksen seurannasta. Tätä työtä tehdään muun toiminnan ohessa ja usean ihmisen toimesta, joten väistämättä syntyy eroja perintätavoissa.

Hallintopalveluissa on selvitetty perinnän ulkoistamista, koska sisäisen valvonnan tuloksena on havaittu, että perintätoimintaan tarvitaan järjestelmällisyyttä ja ajantasaisuutta. Puumalan kunnalla on Intrumin muistutus- ja perintäpalvelu jo käytössä. Tavoitteena on sekä asiakkaiden ylivelkaantumisen ehkäisy että vesiliikelaitoksen saatavien tehokkaampi perintä. Lisäksi tavoitellaan sitä, että asiakkaat tulevat tasavertaisesti kohdelluiksi ja että strategian tavoite kestävästä kuntataloudesta toteutuisi tältä osin.

Intrum esittely on oheismateriaalina. Lisäksi on tutustuttu Suomen kuntaperinnän toimintamalliin.

Tärkeää vesiliikelaitoksen näkökulmasta on, että perintä toteutuu asiakasystävällisesti, asiakkaiden tilanteita huomioiden ja että perintätoimen toteuttaja tuntee hyvin julkisen sektorin ja eri laskulajien erityispiirteet.

Intrumilla on mahdollisuus rakentaa rajapinta ProEconomicaan, mikä helpottaa tiedonsiirtoa vesiliikelaitoksen ja Intrumin välillä.

Vesiliikelaitokselle Intrumin perintäpalvelusta ei tule maksua. Tarkempi kuvaus palvelusta on oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Heikki Virta, rakennustarkastaja, heikki.virta@puumala.fi

Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää, että vesiliikelaitos hankkii muistutus- ja perintäpalvelun Intrum Oy:ltä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Tiedoksi

Intrum Oy

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös postitse tai sähköisesti. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä

Kunnan jäsenen ja kuntalain (410/2015) 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunta/Puumalan Vesiliikelaitoksen johtokunta.

Puumalan kunnan kirjaamon yhteystiedot:

Käyntiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö ​​​​​

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, ja se on tekijän allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua,
  • se, millaista oikaisua vaaditaan,
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Käyntiosoite: Keskuskatu 14, 52200 Puumala
Postiosoite: Keskuskatu 14, 52200 Puumala
Puhelinnumero: Puuman kunnan vaihde 015 888 9500
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.