Tekninen lautakunta, kokous 5.2.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 7 Kuntalaisaloite: Avoimen Wi-Fi verkon rakentaminen keskustaajamaan

PuuDno-2025-1

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, hallintopäällikkö, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Paula ja Aapo Okkola ovat jättäneet Puumalan kunnan kirjaamoon 13.5.2025 päivätyn seuraavan kuntalaisaloitteen:

"Ehdotamme, että Puumalan kunta rakentaa avoimen  Wi-Fi verkon keskustaajamaan.

Kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvaessa avoimen Wi-Fi-verkon tarve Puumalan kunnan keskustaajamassa korostuu entisestään. Myös perinteisen kesäsesongin ulkopuolella ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on nykyään merkittävä.

Tällä hetkellä ilmaista Wi-Fiä on käytettävissä vain tietyissä keskustaajaman paikoissa. Suomalaisille mobiilidatapakettien määrä on usein riittävä, mutta kansainvälisille matkailijoille, kuten esimerkiksi saksalaisille, heidän omat datapakettinsa saattavat loppua jo ensimmäisinä lomapäivinä. Puumalan kunnalla olisi mahdollisuus erottua edukseen tarjoamalla ilmainen Wi-Fi, jonka avulla matkailijat voivat kartoittaa ja varata palveluita omilla mobiililaitteillaan vielä lomansa aikanakin."

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää lähettää asian tekniselle toimialalle valmisteltavaksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Paula ja Aapo Okkola ovat jättäneet Puumalan kunnan kirjaamoon 13.5.2025 päivätyn seuraavan kuntalaisaloitteen:

"Ehdotamme, että Puumalan kunta rakentaa avoimen Wi-Fi verkon keskustaajamaan.

Kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvaessa avoimen Wi-Fi-verkon tarve Puumalan kunnan keskustaajamassa korostuu entisestään. Myös perinteisen kesäsesongin ulkopuolella ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on nykyään merkittävä. Tällä hetkellä ilmaista Wi-Fiä on käytettävissä vain tietyissä keskustaajaman paikoissa. Suomalaisille mobiilidatapakettien määrä on usein riittävä, mutta kansainvälisille matkailijoille, kuten esimerkiksi saksalaisille, heidän omat datapakettinsa saattavat loppua jo ensimmäisinä lomapäivinä. Puumalan kunnalla olisi mahdollisuus erottua edukseen tarjoamalla ilmainen Wi-Fi, jonka avulla matkailijat voivat kartoittaa ja varata palveluita omilla mobiililaitteillaan vielä lomansa aikanakin."

Puumalan kunnan tekninen osasto on aloittanut tammikuussa 2026 selvityksen avoimen eli julkisen Wi-Fi-verkon rakentamiseksi keskustaajamaan. Selvityksessä ovat erilaiset tekniset ratkaisut, hankkeeseen liittyvät tietoturva-asiat, sekä kustannukset. Selvityksen jälkeen hankkeen suunnittelu ja toteutus kilpailutetaan ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan kesäksi 2026. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Puumalan kunnan tekniset palvelut selvittää talven 2026 aikana tekniset ratkaisut ja kustannukset koskien avoimen verkon rakentamista keskustaajamaan.