Valtuusto, kokous 16.6.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2024

PuuDno-2025-22

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnan väestökehitys jatkui vuonna 2024 tasapainoisena ja väestön vähenemä oli maltillinen, 8 henkilön verran. Vuosi oli edellisvuosien tapaan muuttovoittoinen yhteensä 25 henkilön verran. 

Kunnan tilinpäätös osoittaa noin 980 000 euroa ylijäämää. Kunnan toimintatulot olivat noin 2,5 miljoonaa euroa, mikä on 108 % budjetoidusta. Toimintatulot nousivat edellisvuodesta yli 5 %, mikä tarkoittaa noin 128 000 euroa. Toimintamenot olivat noin 8,3 miljoonaa euroa, mikä on noin 94 % budjetoidusta. Toimintamenot kasvoivat noin 3,7 %, mikä tarkoittaa noin 294 000 euroa. Kaikkinensa kunnan oman toiminnan tulot kattavat noin kolmanneksen toimintamenoista. 

Kunnan toimintakatteeksi muodostui noin 5,7 miljoonaa euroa, mikä on 89 % budjetoidusta. Toimintakate heikentyi edelliseen vuoteen nähden 3 %, mikä merkitsee noin 166 000 euroa. Toimintakatteen heikentymistä voi pitää maltillisena, kun ottaa huomioon yli 3 prosentin palkankorotukset ja toisaalta väestömäärän säilymisen suhteellisen stabiilina.   

Verotuloja kertyi reilut 6 miljoonaa euroa, mikä on noin 200 000 euroa eli noin 3 % budjetoitua enemmän. Verotulot budjetoitiin talousarvioon Kuntaliiton ennusteen mukaisina. Verotulokertymää nosti kunnallisverokertymän toteutuminen noin 160 000 budjetoitua parempana vaikkakin kunta laski kunnallisveroprosenttia 6,86 prosentista 6,6 prosenttiin. Valtionosuudet puolestaan toteutuivat noin 60 000 euroa budjetoitua huonommin johtuen opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden muutoksesta. Rahoitustuottoja kertyi noin 240 000 euroa. 

Vuosikatteeksi muodostui 1,8 miljoonaa euroa, mikä riitti yli kaksinkertaisesti kattamaan poistot. Poistoja tehtiin noin 866 000 eurolla ja poistotaso nousikin edellisvuodesta vajaat 60 000 euroa.  

Kunnan investointimenot olivat kokonaisuudessaan 772 000 euroa, mikä on vain 42 % budjetoidusta. Talousarviomuutoksen jälkeen investointimenoihin oli varattuna 1,8 miljoonaa euroa. Investoinneista jäi toteutumatta maanhankintaan varattu 300 000 euroa ja valtaosin Viljakansaaren tieremontti, sillä rahoituspäätös tuli kesällä ja siten urakan pääpaino siirtyi vuodelle 2025. Näin ollen määrärahasta jäi käyttämättä 387 000 euroa. Myös osa Pistohiekan venesataman rakentamisesta siirtyi vuodelle 2025. Investointeihin käytettiin EU-rahoitusta noin 210 000 euroa. 

Kunnan merkittävimpiä investointeja olivat Pistohiekan venesataman toisen vaiheen rakentaminen, Satamatien kevyen liikenteen väylän toteuttaminen punaisen kuurin kohdalla ja varavoimakoneen hankinta. Lisäksi uusittiin talotekniikkaa ja katuvalaistusta, peruskorjattiin Koskenseläntietä, aloitettiin Viljakansaarentien remontti Pohjois-Savon ja Keski-Suomen ELY-keskusten johdolla sekä kunnostettiin retkisatamia. Aluekeräyspisteiden yleisilmettä kohennettiin uusimalla jäteastioita. 

Toimintavuoden isoimpia valmisteluasioita oli vesihuollon kunnostamiseen liittyvän kaupan ja vesiliikelaitoksen perustamista koskevat selvitykset ja päätöksentekoasiakirjat. Tavoitteena on, että kesäkuusta 2025 alkaen vesihuolto toimii Puumalan vesiliikelaitoksen alla. 

Sähköntoimittajan kilpailutus tuotti toimintavuoden aikana merkittävän säästön ja sähkökustannukset jäivätkin noin 170 000 euroa budjetoitua pienemmiksi. Maankäytön näkökulmasta toimintavuonna laitettiin käyntiin kolme tärkeää kaavamuutosta: Ryhälän osayleiskaavan muutos eli ns. aurinkovoimalakaava, teollisuusalueiden asemakaavan muutos ja yksityisen toimijan ranta-asemakaavamuutos Koskenselällä. Yritysten toimintaympäristöä parannettiin mm. hankkimalla rahoitus Viljakansaarentien perusparannukseen.  

Kunnalla on Aktiassa sijoituksia yhteensä noin 1,7 miljoonan euron edestä, mikä on 134 000 e yli sijoitusten hankinta-arvon. Lisäksi OP:n rahastoissa on arvopapereita yhteensä 406 490 euron edestä. 

Kunnan rahavarat kasvoivat toimintavuoden aikana 1 603 202 euroa. Kassan riittävyys on 401 päivää. Asukasta kohden laskettu vuosikate oli noin 876 euroa ja vuosikate kattoi kaksinkertaisesti poistot. Lainaa ei otettu.     

Kunnan taseessa on edellisiltä tilikausilta kertynyttä ylijäämää 13,9 miljoonaa euroa ja vuoden 2024 ylijäämä huomioiden kertynyt ylijäämä on 14,9 miljoonaa euroa. 
 

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää:

1. allekirjoittaa Puumalan kunnan vuoden 2024 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi,

2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuustolle käsiteltäväksi,

3. oikeuttaa talouspalvelut tekemään tilinpäätökseen mahdolliset tekniset tarkistukset,

4. esittää valtuustolle, että vuoden 2024 tulos on 972 264,19 euroa voitollinen. Puumala-rahastosta tuloutetaan käyttöä vastaava 8 800 euroa. 

5. esittää valtuustolle, että tilikauden ylijäämä 981 064,19 euroa siirretään edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä -tilille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jaana Kontio, jaana.kontio@puumala.fi

Kuvaus

Tilintarkastaja on kunnanvaltuustolle osoittamassaan tilintarkastuskertomuksessa 29.4.2025 esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä toimielinten jäsenille ja muille tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2024.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pentti Lautala, pentti.lautala@fimnet.fi

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2024 tilinpäätös hyväksytään tilintarkastuskertomuksessa mainitulla tavalla ja toimielinten jäsenille sekä tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2024.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto päättää:

  1. hyväksyä vuoden 2024 tilinpäätöksen,
  2. myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 2024,
  3. että, vuoden 2024 tulos on 972 264,​19 euroa voitollinen. Puumala-​rahastosta tuloutetaan käyttöä vastaava 8 800 euroa sekä 
  4. että, tilikauden ylijäämä 981 064,​19 euroa siirretään edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä -​tilille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.