Valtuusto, kokous 16.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Ryhälän osayleiskaavan päivittäminen

PuuDno-2019-93

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Tuomainen, maankäyttöteknikko

Kuvaus

Puumalan kunta päivittää osayleiskaavoja tarpeen mukaan samassa järjestyksessä kuin osayleiskaavat on laadittu. Ryhälän osayleiskaavan päivittämisen vireille tulosta on ilmoitettu kunnan kotisivuilla ja kaavoituskatsauksessa 9.1.2018. Suunnittelualueeseen kuuluu voimassa olevan Ryhälän osayleiskaavan alue ja kaavaton alue Pistohiekankankaalla. Suunnittelualueella on vain sisäjärviä.

Kaavoituksen tavoitteet ja mitoitusperusteet ovat samat kuin alkuperäisissä kaavoissa. Rakennuspaikkojen määrä ei muutu. Keskeisenä tavoitteena on sovittaa yhteen luonnonsuojelun ja maanomistajien tasapuolisen kohtelun tavoitteet sekä tukea maaseudun elinvoimaisuutta. Kaavan laadinnassa hyödynnetään voimassa olevan kaavan yhteydessä tehtyjä selvityksiä. Tarvittaessa laaditaan tarkentavia selvityksiä, joiden tarpeellisuudesta keskustellaan kaavaa ohjaavien viranomaisten kanssa viranomaisneuvottelujen yhteydessä.

Viran puolesta tehtävien muutosten ja korjausten lisäksi maanomistajilla on mahdollisuus esittää muutostarpeita. Rakennuspaikkaa voidaan mm. siirtää tai käyttötarkoitusta muuttaa, jos muutokselle on erityinen syy. Maanomistajien hakemuksesta toteutuneista muutoksista voidaan periä maankäyttö- ja rakennuslain 76 §:n perusteella maksu. Tekninen lautakunta on 12.3.2019 § 22 päättänyt, että Ryhälän osayleiskaavan päivittämisen maksu on 900 euroa muutoskohteelta ja enintään puolet kaavan laatimiskustannuksista.  

Yksi maanomistaja ehdottaa, että Ryhälän osayleiskaavan alueelta Pajajärveltä ja Iso-Vahvoselta siirretään maasto-olosuhteiden perusteella seitsemän rakennuspaikkaa Hurissalon osayleiskaavan alueelle Särkijärvelle ja Pitkäjärvelle. Ryhälän ja Hurissalon osayleiskaavojen päivittäminen on vireillä yhtä aikaa. Lisäksi toteutetaan kahden muun maanomistajan hakemuksesta kolmen loma-asunnon rakennuspaikan muutos maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Kaavamerkintöjä on muutettu toteutuneiden poikkeamislupien mukaisesti.

Kaavoitusmenettely on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaavaluonnos pidetään nähtävillä vähintään 30 päivän ajan kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa. Kuulutus on myös Puumala –lehdessä. Maanomistajille lähetetään kirje ja muutoskohteiden naapureille lisäksi karttaliite.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kartta muutoskohteista ja kaavaselostus ovat liitteinä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa Ryhälän osayleiskaavan päivityksen luonnosvaiheen julkisesti nähtäville.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Valmistelija

Merja Tuomainen, maankäyttöteknikko

Kuvaus

Puumalan kunta päivittää osayleiskaavoja tarpeen mukaan samassa järjestyksessä kuin osayleiskaavat on laadittu. Ryhälän osayleiskaavan päivittämisen vireille tulosta on ilmoitettu kunnan kotisivuilla ja kaavoituskatsauksessa 9.1.2018. Suunnittelualueeseen kuuluu voimassa olevan Ryhälän osayleiskaavan alue ja kaavaton alue Pistohiekankankaalla. Suunnittelualueella on vain sisäjärviä.

Kaavoituksen tavoitteet ja mitoitusperusteet ovat samat kuin alkuperäisissä kaavoissa. Rakennuspaikkojen määrä ei muutu. Keskeisenä tavoitteena on sovittaa yhteen luonnonsuojelun ja maanomistajien tasapuolisen kohtelun tavoitteet sekä tukea maaseudun elinvoimaisuutta. Kaavan laadinnassa hyödynnetään voimassa olevan kaavan yhteydessä tehtyjä selvityksiä. Tarvittaessa laaditaan tarkentavia selvityksiä, joiden tarpeellisuudesta keskustellaan kaavaa ohjaavien viranomaisten kanssa viranomaisneuvottelujen yhteydessä.

Viran puolesta tehtävien muutosten ja korjausten lisäksi maanomistajilla on mahdollisuus esittää muutostarpeita. Rakennuspaikkaa voidaan mm. siirtää tai käyttötarkoitusta muuttaa, jos muutokselle on erityinen syy. Maanomistajien hakemuksesta toteutuneista muutoksista voidaan periä maankäyttö- ja rakennuslain 76 §:n perusteella maksu. Tekninen lautakunta on 12.3.2019 § 22 päättänyt, että Ryhälän osayleiskaavan päivittämisen maksu on 900 euroa muutoskohteelta ja enintään puolet kaavan laatimiskustannuksista.  

Yksi maanomistaja ehdottaa, että Ryhälän osayleiskaavan alueelta Pajajärveltä ja Iso-Vahvoselta siirretään maasto-olosuhteiden perusteella seitsemän rakennuspaikkaa Hurissalon osayleiskaavan alueelle Särkijärvelle ja Pitkäjärvelle. Ryhälän ja Hurissalon osayleiskaavojen päivittäminen on vireillä yhtä aikaa. Lisäksi toteutetaan kahden muun maanomistajan hakemuksesta kolmen loma-asunnon rakennuspaikan muutos maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Kaavamerkintöjä on muutettu toteutuneiden poikkeamislupien mukaisesti.

Kaavoitusmenettely on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaavaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä 12.6.-18.7.2019. Luonnoksesta on jätetty 6 lausuntoa ja 2 mielipidettä.

Kaavaehdotus asetetaan nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 19 §:n mukaisesti. Nähtävillä olosta tiedotetaan kuulutuksella Puumala –lehdessä sekä kunnan ilmoitustaululla ja verkkosivuilla. Maanomistajille lähetetään kirje ja muutoskohteiden naapureille lisäksi karttaliite.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaselostus, kartta muutoskohteista sekä vastine lausuntoihin ja mielipiteisiin ovat liitteinä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa Ryhälän osayleiskaavan päivityksen ehdotusvaiheen julkisesti nähtäville MRL 65 §:n, MRA 19 §:n sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Ryhälän osayleiskaavan päivityksen ehdotusvaiheen aineisto on ollut julkisesti nähtävillä 8.4.–11.5.2020 MRL 65 §:n, MRA 19 §:n sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Nähtävillä olosta tiedotettiin kuulutuksella Puumala –lehdessä sekä kunnan ilmoitustaululla ja verkkosivuilla. Maanomistajille lähetettiin kirjeet ja muutoskohteiden naapureille lisäksi karttaliite.

Viranomaisilta pyydettiin tarvittavat lausunnot. Savonlinnan maakuntamuseo, Metsähallitus, Suomen metsäkeskus ja Väylävirasto (vesiväylien osalta) ovat todenneet, ettei niillä ole huomautettavaa kaavamuutosehdotuksesta. Etelä-Savon ELY-keskuksen ja Etelä-Savon maakuntaliiton lausuntojen johdosta on tehty tarkistuksia kaavakartalle sekä kaavaselostukseen koskien maakuntakaavan ohjausvaikutuksesta tehtyjä merkintöjä.

Muistutuksia saatiin koskien muutoskohdetta 2 ja siinä muistuttajat vastustavat kaavamuutosta, joka koskee tonttien siirtoa Ryhälästä Pajajärveltä ja Iso-Vahvoselta Pölöselälle Hurissalon osayleiskaavan alueelle. Saadut lausunnot ja muistutukset on koottu erilliseen raporttiin, ja niihin on annettu vastineet.

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavaehdotuksesta annettujen lausuntojen ja muistutusten vastineet sekä tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää maankäyttö- ja rakennuslain 52 §:n mukaisesti hyväksyä 15.10.2020 päivätyn Ryhälän osayleiskaavan muuttamisen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto päättää maankäyttö- ja rakennuslain 52 §:n mukaisesti hyväksyä 15.10.2020 päivätyn Ryhälän osayleiskaavan muuttamisen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
–    kunnan jäsen
–    lisäksi maankäyttö- ja rakennuslaki 191 §:ssä mainitut.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Valitusaika alkaa hyväksymispäätöksen oltua kuntalain 140 §:n mukaisesti yleisesti nähtävillä. Valitusaikaa laskettaessa nähtävilläolopäivää ei oteta lukuun.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
–    päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio    
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:
–    päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00