Valtuusto, kokous 15.6.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 27 Kaavoituskatsaus 2026

PuuDno-2024-221

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Alueidenkäyttölain 7§ mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus).

Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti tärkeimmät kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Katsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.

Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakunta päättää osaltaan hyväksyä kaavoituskatsauksen sekä esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle seuraavaa:

Kaavoituskatsaus hyväksytään ja asetetaan nähtäville sen vahvistuttua, siitä julkaistaan kuulutus paikallislehdessä ja päätöksestä tiedotetaan eri viranomaistahoja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle että kaavoituskatsaus hyväksytään ja asetaan nähtäville ja siitä julkaistaan kuulutus paikallislehdessä ja päätöksestä tiedotetaan viranomaistahoja.

Valmistelija

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää osaltaan hyväksyä kaavoituskatsauksen sekä esittää kunnanvaltuustolle seuraavaa:

Kaavoituskatsaus hyväksytään ja asetetaan nähtäville sen vahvistuttua, siitä julkaistaan kuulutus paikallislehdessä ja päätöksestä tiedotetaan eri viranomaistahoja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan kaavoituskatsauksen.

Hyväksytty kaavoituskatsaus asetetaan julkisesti nähtäville. Kaavoituskatsauksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan paikallislehdessä ja siitä tiedotetaan tarvittaville viranomaistahoille.