Kuvaus
Teknisen toimialan vastuuhenkilöt ovat valmistelleet toimialan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen osana kunnan vuoden 2025 tilinpäätöstä.
Teknisten palvelujen toimialan toimintatulot alittivat talousarvion vajaalla viidellä prosentilla (111 765 euroa) ja toimintamenot ylittyivät 0,3 prosentilla (10 337 euroa). Toimintakate oli näin ollen noin 10 prosenttia (122 101 euroa) huonompi kuin talousarviossa.
Suurimmat tuottojen alitukset muodostuivat vuokratuottojen vähenemisestä, aleneman ollessa budjetoidusta noin 80 000 euroa. Asumispalveluissa vuokratuotot jäivät lähes 50 000 budjetoidusta, mutta saman tulosalueen kulut pienenivät lähes yhtä paljon, 46 000 euroa. Puunmyyntitulot jäivät noin 15 000 ja rakennusvalvontamaksut noin 10 000 euroa alle budjetin.
Kokonaisuudessa budjetin mukaisesti toteutuneissa toimintakuluissa suurimmat ylitykset tulivat palveluiden ostoissa, mm. talvikunnossapidon, jätekeräyksen ja erilaisten yllättävien kiinteistöjen korjausten muodossa. Kunnan keväällä 2024 tekemä sähkönhankintasopimus pienensi sähkölaskuja vuonna 2025 edelleen noin 95 000 euroa verraten budjetoituun.
Teknisten palvelujen toimialan tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 löytyy liitteenä. Toimintakertomus sisältää myös selonteon sisäisen valvonnan järjestämisestä ja riskienhallinnasta, sekä investointien toteutuman.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä teknisen toimialan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2025 liitteiden mukaisesti.