Kunnanhallitus, kokous 29.10.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Vuosikolmannesraportti tilanteesta 31.8.2018

PuuDno-2018-113

Valmistelija

  • Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
  • Erja Penttinen, Taloussihteeri, erja.penttinen@puumala.fi

Kuvaus

Kunnan toimintakatteen toteuma oli elokuun lopussa -9,9 miljoonaa euroa (62 % budjetoidusta), mikä on 334 000 euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa parempi (eli pienempi).  Toimintatuotot ovat 1,77 miljoonaa euroa, mikä on noin 110 000 euroa edellisvuotta enemmän. Toimintatuotot ovat kertyneet budjetoitua nopeammin (71,6 %), mihin vaikuttaa puunmyyntitulojen ja jätelaskutuksen painottuminen alkuvuoteen. Toimintamenot ovat puolestaan -11,67 miljoonaa euroa, mikä on 224 000 euroa edellisvuotta vähemmän. Menoista on toteutunut 63,6 % eli budjetoitua hitaammin.  

Verotuloja on kertynyt odotettua vähemmän (62,8 % budjetoidusta). Yhteensä verotuloja on kertynyt 5,39 miljoonaa euroa, mikä on 29 600 e edellisvuotta vähemmän. Erotukseen vaikuttaa se, että yhteisöveroa on kertynyt edellisvuotta vähemmän. Kiinteistöverojen tilityksistä oli elokuuhun mennessä tullut vasta noin puolet. Valtionosuudet puolestaan tulevat toteutumaan todennäköisesti ennakoitua paremmin.

Vuosikate oli elokuun lopussa miljoona euroa positiivinen, mikä on n. 330 000 euroa edellisvuotta parempi.

Tuloslaskelma näyttää elokuun lopussa 596 000 euroa ylijäämää. Kunnan toiminnan ja investointien rahavirta on 767 000 euroa positiivinen.

Investointeja on toteutettu 243 000 eurolla. Höyrylaiva Wennoa kunnostettiin toteuttamalla kattila- ja ruumaremontti. Veeran rannassa puolestaan on uusittu saunatilat ja yhtenäiskoulun piha asfaltoitiin kesällä. Keväällä liikuntapaikkojen tarjonta täydentyi kiipeilyseinällä ja kuntosalin laajennus valmistui elokuussa. Lisäksi on kunnostettu kirkonkylän katuja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä vuosikolmannesraportin tilanteesta 31.8.2018 tietoonsa saatetuksi ja saattaa sen tiedoksi myös valtuustolle.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

Valtuusto

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.