Kunnanhallitus, kokous 27.11.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 190 Kunnanhallituksen- ja valtuuston kokousaikataulut keväällä 2018

PuuDno-2017-253

Valmistelija

  • Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Kunnanhallitukselle ja -valtuustolle on valmisteltu yhdessä puheenjohtajien kanssa kokousaikataulu keväälle 2018.

Aikatauluehdotus on seuraava:

Kunnanvaltuuston kokoukset klo 18 Lisätietoja Kunnanhallituksen kokoukset klo 16 Lisätietoja
    16.1.  
19.2.   12.2.  
    26.3. Tilinpäätös               
23.4.

Valtuustoseminaari
ennen valtuuston kokousta klo 14

16.4.  
    28.5.  
11.6. Tilinpäätös 18.6.  

 

Aikatauluun voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia. Kunnanhallitus kokoontuu tarvittaessa kokouksiinsa tai seminaareihin myös muina aikoina.

Kuntalain 94 §:ssä valtuuston kokoontumisesta todetaan seuraavaa: ”Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.”

Mahdollisista muutoksista ja poikkeavista kokouksista ilmoitetaan sähköpostitse tai kirjeitse ko. toimielimen jäsenille niin pian kuin mahdollista.

Hallintosäännön 88 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, vs. kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää kokoontua keväällä 2018 seuraavasti ellei kunnanhallituksen puheenjohtaja katso tarpeelliseksi siirtää tai perua kokousta ja järjestää kokousta myös muuna ajankohtana.

  • ti 16.1.,
  • ma 12.2.
  • tilinpäätöskokous ma 26.3.
  • ma 16.4
  • ma 28.5
  • ma 18.6

Kokoukset aloitetaan klo 16, ellei toisin sovita.


Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää pitää valtuuston kokoukset keväällä 2018 seuraavasti ellei valtuuston puheenjohtaja katso tarpeelliseksi siirtää tai perua kokousta tai järjestää kokousta myös muuna ajankohtana

  • ma 19.2.
  • ma 23.4
  • ma 11.6

Kokoukset aloitetaan klo 18, ellei toisin sovita.

Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuustoseminaari pidetään 23.4. ennen valtuuston kokousta klo 14 alkaen

Mahdollisista muista valtuuston seminaareista päätetään erikseen.

 

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Esimiehet

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.