Keskusvaalilautakunta, kokous 7.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Kuntavaalien 2021 ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

PuuDno-2020-246

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava ennakkoäänestysasiakirjat. Keskusvaalilautakunnan tulee ennakkoäänestyksen lähetekuoren saatuaan ennen sen avaamista ehdottomasti tarkistaa lähetekuoren osoitekentästä, että lähetekuori on sille osoitettu.

Mikäli jokin lähetekuori on saapunut väärään paikkaan, on se avaamattomana viipymättä postitettava oikealle vastaaottajalle.

Keskusvaalilautakunnalle osoitetut lähetekuoret tulee ehdottomasti lajitella äänestysalueittain. Jos kunnan numerotunnusta ja äänestysalueen numeroa ei lähetekuoren ikkunasta näy, se tarkoittaa, että lähetekirjeenä on käytetty erillistä lähetekirjelomaketta ja että äänestystä ei ole merkitty äänioikeusrekisteriin ennakkoäänestyspaikassa. Tällöin lähetekuori on avattava ja äänestäneen äänestysalue selvitettävä ennen kuin lajittelu voidaan suorittaa.

Kaikki määräaikaan mennessä (11.6.2021 klo 19.00) saapuneet lähetekuoret on avattava siten, ettei niiden sisältö vahingoitu.

Keskusvaalilautakunnalle tulee kahdenlaisia lähetekuoria:

  1. Lähetekuoren vasemmanpuoleisesta ikkunasta näkyy, että lähetekirjeeseen on tehty kuittausmerkintä. Kuittausmerkintä osoittaa, että äänestys on merkitty äänioikeusrekisteriin jo ennakkoäänestyspaikassa. Lähetekuori avataan ja tarkastetaan, että vaalikuori on suljettu ja että siihen ei ole tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta asiatonta merkitää. Tarkastetaan, että lähetekirjeessä on äänestäjän ja vaalitoimitsijan allekirjoitus.
  2. Lähetekuoren vasemmanpuoleisesta ikkunasta ei näy kuittausmerkintää. Lähetekuori avataan ja tarkastetaan, että vaalikuori on suljettu ja että siihen ei ole tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta asiatonta merkintää. Tarkastetaan, että lähetekirjeessä on äänestäjän nimi, henkilötunnus tai syntymäaika, osoite ja allekirjoitus sekä ennakkoäänestyspaikan nimi tai (laitos- ja kotiäänestyksessä) asianomaisen kunnan nimi, päiväys ja vaalitoimitsijan allekirjoitus. Sen jälkeen tarkastetaan äänioikeusrekisteristä tai vaaliluettelosta, että äänestäjä on merkitty äänioikeutetuksi kyseisen kunnan johonkin äänestyslaueeseen.

Ennakkoäänestysasiakirjoja tarkastettaessa keskusvaalilautakunta saattaa havaita, että lähetekuoressa oleva lähetekirje on kyllä osoitettu sille mutta äänestäjä ei äänioikeusrekisterin mukaan kuulu kyseiseen kuntaan. Tällaista lähetekirjettä ja vaalikuorta ei siirretä eteenpäin, koska oletetaan, että lähetekirjeen virheellisesti osoittanut äänestäjä on myös virheellisesti äänestänyt väärän kunnan ehdokasta. Nämä äänestykset jätetään ottamatta huomioon.

Jos vaalikuori on avonainen, keskusvaalilautakunnan on suljettava se vaalisalaisuus säilyttäen.

Ennakkoäänestys on jätettävä ottamatta huomioon, jos:

  1. Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;
  2. Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä;
  3. Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt;
  4. Kotiäänestys on kodissa 1 - 3 mainittujen syiden lisäksi jätettävä ottamatta huomioon, jos lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

Jos edellä mainitut huomioon ottamatta jättämisen perusteet eivät täyty, ennakkoäänestys on hyväksyttävä. Hyväksytty vaalikuori on erotettava lähetekirjeestä.

Kun äänestys jätetään ottamatta huomioon, on siitä tehtävä merkintä keskusvaalilautakunnan kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan. Vaalikuorta ei saa avata. Huomioon ottamatta jätetty avaamaton vaalikuori on lähetekirjeineen ja -kuorineen liitettävä pöytäkirjaan.

Keskusvaalilautakunnan on laskettava hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärä kussakin äänestysalueessa ja todettava äänioikeusrekisteriin äänestäneiksi merkittyjen lukumäärä kussakin äänestysalueessa sekä merkittävä saadut luvut keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan.

Keskusvaalilautakunnan on merkittävä tuloslaskentajärjestelmän asianomaiseen kohtaan hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärä kussakin äänestysalueessa. Hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät merkitään tuloslaskentajärjestelmään aikaisintaan perjantaina 11.6.2021 klo 12.00 jälkeen ja viimeistään lauantaina 12.6.2021 klo 18.00 mennessä. Hyväksyttyjen vaalikuorten lukumääriä vastaavat äänestäneiden lukumäärät on lisäksi merkittävä kunkin äänestysalueen vaaliluettelon kansilehden laskelmasivun asianomaisiin kohtiin.

 

Pieni äänestysalue

Äänestysalue on pieni äänestysalue, jos

  1. äänestysalueessa on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä vaalikuorta tai
  2. keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käy vaalipäivänä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai
  3. keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käyttää äänioikeuttaan ennakkoon ja vaalipäivänä yhteensä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai että vaalisalaisuuden turvaaminen muutoin edellyttää, että äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet yhdistetään jonkun toisen tai joidenkin toisten äänestysalueiden äänestyslippujen kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Keskusvaalilautakunta päättää tarkastaa tiistaihin 1.6.2021 klo 14.00 mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat äänestysalueittain ja tekee päätökset niistä tapauksista, joissa ennakkoäänestys jätetään huomioon ottamatta.

Päätös

Keskusvaalilautakunta tarkasti ennakkoäänien lähetekuoret, joita oli 310 kappaletta. Äänestysaluella hyväksyttiin seuraavat äänestäneiden määrät:

001    Kirkonkylä    310 äänestänyttä
           
          Hylättyjä       0

Valmistelija

  • Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Keskusvaalilautakunta tarkastaa tiistain 1.6.2021 klo 14:00 jälkeen ja maanantaihin 7.6.2021 klo 14:00 mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat äänestysalueittain ja tekee päätökset niistä tapauksista, joissa ennakkoäänestys jätetään huomioon ottamatta.

Päätös

Keskusvaalilautakunta tarkasti ennakkoäänien lähetekuoret, joita oli 323 kappaletta. Äänestysalueella hyväksyttiin seuraavat äänestäneiden määrät:

    001    Kirkonkylä                         322 äänestänyttä
              - joista kotiäänestäjiä        4
              - joista laitosäänestäjiä     14
           
    Huomioon ottamatta jätettyjä      1