Hyvinvointilautakunta, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma 1.1.-30.9.2023

PuuDno-2022-249

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Liitteenä olevassa taulukossa on esitetty hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma ajalta 1.1.-31.9.2023 vastuualueittain. Toteuma-ajankohdan mukainen vertailuprosentti on 68.

Tilikauden tasaisen vauhdin ennusteen mukaan vuoden 2023 talousarvio näyttäisi alittuvan noin 10%. Alitus tulee olemaan todennäköisesti jonkin verran alhaisempi, sillä loppuvuoden aikana tulee vielä maksettavaksi isoja kustannuseriä. Lisäksi osa hankerahoista siirtyy vuodelle 2024. Liikuntapalvelujen toteumaprosentti oli syyskuun 2023 lopussa ainoastaan 37. Tätä selittää osin se, että toimintatuottoja oli jo kertynyt budjetoidusta noin 92%, kun taas toimintakulujen osuus budjetoidusta oli vain 50%. Nuorisopalvelujen osalta tilanne on samankaltainen. Nuorisopalvelujen toteumaprosentti oli syyskuun 2023 lopussa 43%. Toimintatuottojen (lähinnä hankeavustusten) osuus (285%) ylitti reilusti budjetoidun. Toteumaprosentti ylitti hieman talousarvion mukaisen suunnitelman varhaiskasvatuksen, kirjastopalveluiden sekä museo- ja näyttelytoiminnan osalta. Muissa toimintayksiköissä oli alitusta budjetoidusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuman ajalta 1.1.-31.9.2023 tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.