Tekninen lautakunta, kokous 25.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Nuorisovaltuuston aloite: katulätkäalue ja maatrampoliini

PuuDno-2023-172

Valmistelija

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Nuorisovaltuusto teki kokouksessaan 5.5.2023 tekniselle lautakunnalle ehdotuksen katulätkäalueen rakentamisesta entisen tennishallin paikalle. Lisäksi se teki tekniselle lautakunnalle aloitteen maatrampoliinin hankkimisesta esimerkiksi Norppapuistoon.

Katulätkäalue sijoittuisi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan omistamalle alueelle urheiluhallin läheisyyteen.

Kunnanhallitus hyväksyi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan ja kunnan välisen maanvuokrasopimuksen tenniskentän alueesta kokouksessaan 16.10.2023. Sopimuksen kesto on viisi vuotta ja se päättyy 30.9.2028.

Määräalalla sijaitsee lakkautetun Puumalan Tennis 88 ry:n kunnalle lahjoittama hiekkatekonurmialusta, joka sopimuksen mukaan voi jäädä paikalleen kunnan tarjoamia liikuntapalveluita varten.

Paikka sijaitsee lähellä koulun välituntialuetta, jonne rakennettiin muutama vuosi sitten monitoimiareena. Tällä areenalla on samanlainen pelialusta kuin entisessä tenniskuplassa eli hiekkatekonurmi. Katulätkän pelialustoina käytetään yleensä asfalttia tai betonialustaa. Areenan komposiittilaidat ovat vastaavanlaiset kuin katulätkässä käytetyt pelikentän laitarakenteet. Siten uudehko areena sopii hyvin myös katulätkän pelaamiseen.

Maatrampoliinin sijoittamista Norppapuistoon täytyy harkita tarkoin mm. alueen tilanpuutteen näkökulmasta. Mikäli sopiva tila löytyy, voidaan hanke toteuttaa jo kesäksi 2024. Vaihtoehtoinen paikka maatrampoliinille olisi perhepuisto, jota suunnitellaan rakennettavaksi lähitulevaisuudessa. Kunnollisen, säätä ja aikaa kestävän maatrampoliinin toteutuskustannukset ovat mallista riippuen 5000-9000 euroa

Nuorisovaltuuston 5.5.2023 kokouksen pöytäkirjanote oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Päätösehdotus esitellään kokouksessa.

Päätös

Tekninen lautakunta päättää perustaa katusählyalueen suunnitteluryhmän, johon valitaan Kimmo Hagman, Niina Kuuva, Mika Hämäläinen, Vilma Kyllönen ja kaksi muuta nuorisovaltuuston edustajaa sekä siirtää maatrampoliinin hankkimisen ja sijoittamisen perhepuiston toteuttamisen yhteyteen.

 

Tiedoksi

Nuorisovaltuusto

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.