Hyvinvointilautakunta, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma 1.1.-31.8.2023

PuuDno-2022-249

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Liitteessä olevassa taulukossa on esitetty hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuma ajalta 1.1.-31.8.2023 vastuualueittain. Toteuma-ajankohdan mukainen vertailuprosentti on 60.

Tilikauden tasaisen vauhdin ennusteen mukaan vuoden 2023 talousarvio näyttäisi alittuvan 10%. Alitus tulee olemaan todennäköisesti hieman alhaisempi, sillä loppuvuoden aikana on vielä tulossa isoja kustannuseriä. Nuoriso- ja liikuntapalvelujen toteumaprosentti on 30, eli lähes kaksi kolmasosaa talousarvioon varatuista euroista on vielä käyttämättä. Tilikauden tasaisen vauhdin ennuste näyttää siltä, että pientä ylitystä olisi puolestaan tulossa varhaiskasvatus- ja kirjastopalveluissa. Kirjastopalveluiden osalta on kuitenkin odotettavissa hieman alhaisempia kuukausilaskuja mahdollisesti loppuvuoden ajan, sillä Mikkeli on joutunut supistamaan Puumalan kirjaston aukioloaikoja henkilöstövajeen vuoksi. Varhaiskasvatuksen hieman talousarviota korkeampi toteuma selittyy päiväkodin henkilöstömäärän lisäyksellä sekä kodinhoitotuen kasvaneilla maksuilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee hyvinvointipalvelujen talousarvion toteuman ajalta 1.1.-31.8.2023 tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.