Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 60 LISÄPYKÄLÄ: Pienjäteaseman asiakasmaksut (lisäpykälä)

PuuDno-2019-102

Valmistelija

  • Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunta on vuoden 2019 aikana rakennuttanut kirkonkylän Airotielle pienjäteaseman hyötyjätteiden vastaanottoa varten. Tähän asti kunnan varikolla ollut keräys tullaan siirtämään uusiin tiloihin huhtikuun aikana. Uutena palveluna aloitetaan asuin- ja lomakiinteistöjen rakennus- ja purkujätteiden pienkuormien vastaanotto aseman aukioloaikoina. Tämä ei koske ammattimaista rakennustoimintaa. Myös normaaliin jätteenkeräykseen soveltumattomien suurikokoisten kappaleiden kuten huonekalujen vastaanotto on tarkoitus käynnistää. Syntyvien kustannusten kattamiseksi on kunnan päätettävä asiakkailta perittävistä maksuista. Jätelain mukaan päätöksen tekee kunnan jätehuoltoviranomainen, jona Puumalassa toimii kunnanhallitus.

Metalliromua, vaarallisia jätteitä, painekyllästettyä puuta sekä sähkö- ja elektroniikkaromua otetaan jatkossakin vastaan maksutta.

Biojätettä, lehtiä ja oksia eikä sekajätettä oteta asemalla vastaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää, että jäteasemalle tuotavista pienkuormista peritään asiakkailta maksuja seuraavasti:

  • Puhdas puutavara, autoperävaunu tai pakettiauto, 12 €/kuorma (sis. ALV 24%)
  • Tiili- ja betonijäte <150 mm, autoperävaunu, 12 €/kuorma (sis ALV 24%)
  • Huonekalut ja runkopatjat, 12 €/kpl (sis ALV 24%)

Hinnat ovat voimassa 15.4.2020 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tekninen toimiala

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00