Valtuusto, kokous 16.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Hallintosäännön päivitys hyvinvointipalvelujen osalta

PuuDno-2016-229

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnan hallintosääntöä on päivitettävä hyvinvointipalvelujen osalta, koska

  • peruskoulun apulaisrehtorin tehtäviä hoitavan luokanopettajan virka on jätetty täyttämättä ja virkaan kuuluva päätösvalta ei ole nyt kellään,
  • hallintosäännössä ei ole mainittu, kuka päättää varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) 13 §:n mukaisesta varhaiskasvatusmaksun perimättä jättämisestä ja alentamisesta,
  • hallintosäännössä ei ole mainittu, kuka päättää perusopetuslain (628/1998) 48 f §:n mukaisesta aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun perimättä jättämisestä ja alentamisesta.

Peruskoulun apulaisrehtorin tehtäviä hoitavan luokanopettajan tehtävät on siirretty peruskoulun rehtorille, joten päätösvaltakin on siirrettävä hänelle.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) 13 §:n mukaan varhaiskasvatuksesta määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa palvelun käyttäjän tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai lapsen vanhemman tai huoltajan lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulee aina tehdä ennen toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaisen toimeentulotuen myöntämistä.

Perusopetuslain (628/1998) 48 f §:n mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävä maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää tehdä kunnanhallitukselle seuraavan ehdotuksen:

Valtuusto päättää lisätä Puumalan kunnan hallintosääntöön seuraavat ratkaisuvallat:

17 § Viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta

Peruskoulun rehtori päättää:

16. erityisen tuen antamisesta, jatkamisesta ja poistamisesta,
17. pidennettyyn oppivelvollisuuteen siirtämisestä,
18. luvan myöntämisestä koulunkäynnin aloittamiseen yhtä vuotta säädettyä aikaisemmin tai myöhemmin,
19. koulukuljetuksista sekä
20. aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.

Päiväkodin johtaja päättää:

3. Varhaiskasvatusmaksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa palvelun käyttäjän tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai lapsen vanhemman tai huoltajan lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.

Lisäksi valtuusto päättää poistaa Puumalan kunnan hallintosäännöstä peruskoulun apulaisrehtorin tehtäviä hoitavan luokanopettajan päätösvallan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää lisätä Puumalan kunnan hallintosääntöön seuraavat ratkaisuvallat:

17 § Viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta

Palvelujohtaja päättää:

9. kotihoidontuen kuntalisän maksamisesta.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
–    kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
–    päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio   
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

–    päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet  Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00