Valtuusto, kokous 16.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Talousarvio vuodelle 2020 ja taloussuunnitelma 2020 - 2022

PuuDno-2019-137

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain (410/2015, 110§) mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Talousarvion laadinta on tehty kunnanhallituksen 17.6. hyväksymän laadintaohjeen pohjalta. Taloudellisena tavoitteena on tuloslaskelman tasapaino taloussuunnitelmakaudella. Talousarviossa on myös päivitetty kuntastrategian toteutumisen arviointimittareita sekä esitetty toimialakohtaiset kärkitavoitteet ja -toimenpiteet talousarviovuodelle.

Talousarvio on laadittu noin 17 000 euroa ylijäämäiseksi. Kunnan toimintakatteeksi on budjetoitu 16,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 budjettiin verrattuna kasvua nettomenoissa on lähes 700 000 euroa. Pääosin budjettilisäys kohdistuu sosiaali- ja terveyspalveluihin, eli ESSOTE:n maksuosuuden kasvuun varautumiseen.

Valtuusto vahvisti marraskuun 2019 kokouksessaan vuoden 2020 tuloveroprosentiksi 19,5 ja kiinteistöveroprosentit pidettiin ennallaan. Vuoden 2020 verotulokertymäksi arvioidaan kunnan talousarviossa n. 9 miljoonaa euroa, noin 250 000 euroa enemmän kuin v. 2019 talousarviossa. Myös valtionosuuksien ennakoidaan kasvavan selvästi, johtuen pääasiassa valtakunnallisista muutoksista, ja olevan ensi vuonna noin 8,4 miljoonaa euroa.

Kunnan vuosikatteen arvioidaan olevan noin 625 000 euroa ja poistojen noin 608 000 euroa. Kunnan nettoinvestointien tasoksi on investointibudjetissa muodostunut reilut 1,3 miljoonaa euroa, mikä olisi toteutuessaan toiseksi eniten tällä vuosituhannella. Vuoden 2020 bruttoinvestointien arvioidaan olevan noin 1,5 miljoonaa euroa, joista suurimmat investoinnit ovat osallistuminen Lintusalontien perusparannukseen (300 te), urheilukentän peruskorjaus (300 te) sekä Kotiniemen katujen parannus (150 te). Satama-alueelle on budjetoitu noin 100 000 euron uusinvestoinnit, joilla rahoitettaisiin erityisesti laiturikapasiteetin laajennus. Taajaman osalta on valmistauduttu kehittämään linja-autoaseman aluetta, vastaamaan sähköautojen nopeaan kasvamiseen toteuttamalla latausasema ja uusimalla valaistusta led-tekniikkaan.

Kunnan vanhoja talousarviolainoja on varauduttu lyhentämään lyhennysohjelman mukaisesti noin 300 000 eurolla, ja lainakanta tulee olemaan vuoden 2020 lopussa tasan 300 000 euroa.

Talousarvio vuodelle 2020 ja taloussuunnitelma vuosille 2020-2022 liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää hyväksyä talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020-2022 liitteen mukaisena.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto päättää hyväksyä talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020-2022 liitteen mukaisena.
 

Keskustelun kuluessa valtuutettu Olavi Kietäväinen ehdotti, että urheilukentän remontin yhteydessä juoksuradalla toteutetaan Novotan pinnoite. Valtuuston II vpj. Martti Laine kannatti Olavi Kietäväisen tekemää ehdotusta.

Lisäksi keskustelun kuluessa valtuuston II vpj. Martti Laine ehdotti, että sähköautojen latausasema poistetaan investointiosasta. Valtuutettu Asko Luukkonen kannatti Martti Laineen tekemää ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaksi kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta, asioista on äänestettävä. Suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ensin äänestetään Olavi Kietäväisen tekemästä ehdotuksesta.
Kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Olavi Kietäväisen ehdotusta kannattavat äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyksessä annettiin 17 JAA-ääntä (Antti Kasanen, Elisa Lempiäinen, Erkki Luukkonen, Esa Karjalainen, Harri Kautonen, Heikki Hupli, Irja Piskonen, Jorma Virta, Keijo Montonen, Laura Penttinen, Laura Pitkonen, Minna Korhonen, Olli Luukkonen, Paavo Kyhyräinen, Pentti Lautala, Seija Ikonen ja Unto Pasanen)
ja 2 EI-ääntä (Martti Laine ja Olavi Kietäväinen) sekä 1 tyhjä ääni (Asko Luukkonen).

Valtuusto äänesti seuraavaksi Martti Laineen tekemästä ehdotuksesta. Kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Martti Laineen ehdotusta kannattavat äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Äänestyksessä annettiin 17 JAA-ääntä (Elisa Lempiäinen, Erkki Luukkonen, Esa Karjalainen, Harri Kautonen, Heikki Hupli, Irja Piskonen, Jorma Virta, Keijo Montonen, Laura Penttinen, Laura Pitkonen, Minna Korhonen, Olavi Kietäväinen, Olli Luukkonen, Paavo Kyhyräinen, Pentti Lautala, Seija Ikonen ja Unto Pasanen) ja 2 EI-ääntä (Asko Luukkonen ja Martti Laine) sekä 1 tyhjä ääni (Antti Kasanen).

 

Päätös

Äänestysten jälkeen puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen päätösehdotuksen tulleen hyväksytyksi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
–    kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
–    päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio   
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

–    päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet  Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00