Kunnanhallitus, kokous 9.12.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 154 Talousarvio vuodelle 2020 ja taloussuunnitelma 2020 - 2022

PuuDno-2019-137

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain (410/2015, 110§) mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Talousarvion laadinta on tehty kunnanhallituksen 17.6. hyväksymän laadintaohjeen pohjalta. Taloudellisena tavoitteena on tuloslaskelman tasapaino taloussuunnitelmakaudella. Talousarviossa on myös päivitetty kuntastrategian toteutumisen arviointimittareita sekä esitetty toimialakohtaiset kärkitavoitteet ja -toimenpiteet talousarviovuodelle.

Talousarvio on laadittu noin 17 000 euroa ylijäämäiseksi. Kunnan toimintakatteeksi on budjetoitu 16,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 budjettiin verrattuna kasvua nettomenoissa on lähes 700 000 euroa. Pääosin budjettilisäys kohdistuu sosiaali- ja terveyspalveluihin, eli ESSOTE:n maksuosuuden kasvuun varautumiseen.

Valtuusto vahvisti marraskuun 2019 kokouksessaan vuoden 2020 tuloveroprosentiksi 19,5 ja kiinteistöveroprosentit pidettiin ennallaan. Vuoden 2020 verotulokertymäksi arvioidaan kunnan talousarviossa n. 9 miljoonaa euroa, noin 250 000 euroa enemmän kuin v. 2019 talousarviossa. Myös valtionosuuksien ennakoidaan kasvavan selvästi, johtuen pääasiassa valtakunnallisista muutoksista, ja olevan ensi vuonna noin 8,4 miljoonaa euroa.

Kunnan vuosikatteen arvioidaan olevan noin 625 000 euroa ja poistojen noin 608 000 euroa. Kunnan nettoinvestointien tasoksi on investointibudjetissa muodostunut reilut 1,3 miljoonaa euroa, mikä olisi toteutuessaan toiseksi eniten tällä vuosituhannella. Vuoden 2020 bruttoinvestointien arvioidaan olevan noin 1,5 miljoonaa euroa, joista suurimmat investoinnit ovat osallistuminen Lintusalontien perusparannukseen (300 te), urheilukentän peruskorjaus (300 te) sekä Kotiniemen katujen parannus (150 te). Satama-alueelle on budjetoitu noin 100 000 euron uusinvestoinnit, joilla rahoitettaisiin erityisesti laiturikapasiteetin laajennus. Taajaman osalta on valmistauduttu kehittämään linja-autoaseman aluetta, vastaamaan sähköautojen nopeaan kasvamiseen toteuttamalla latausasema ja uusimalla valaistusta led-tekniikkaan.

Kunnan vanhoja talousarviolainoja on varauduttu lyhentämään lyhennysohjelman mukaisesti noin 300 000 eurolla, ja lainakanta tulee olemaan vuoden 2020 lopussa tasan 300 000 euroa.

Talousarvio vuodelle 2020 ja taloussuunnitelma vuosille 2020-2022 liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää hyväksyä talousarvion vuodelle 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2020-2022 liitteen mukaisena.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.