Kunnanhallitus, kokous 13.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 80 Kunnanvaltuuston kokouspäätösten 29.4.2019 laillisuus ja täytäntöönpano

PuuDno-2019-33

Valmistelija

  • Merja Kontinen, merja.kontinen@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain 96 §: mukaan, jos ”kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi”.

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

Kunnanvaltuusto on 29.4.2019 § 14 käsitellyt kunnan ostotarjousta Puumalan seurakunnan kiinteistöistä. Asia on kokouksessa ratkaistu suljetulla lippuäänestyksellä.

Kuntalain 104 § mukaan kunnan päätöksenteossa tehtävät äänestykset on toimitettava avoimina. Näin ollen valtuuston yllä mainittu päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, eikä sitä voida siten panna toimeen. Asia on siten saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 29.4.2019 ovat 14 § lukuun ottamatta syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia sekä päättää niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:

9 § Kunnanhallituksen ja valtuuston pöytäkirjanpitäjän valinta hallintopäällikön vuorotteluvapaan ajaksi
- tiedoksi: palvelujohtaja, hallintopalvelut, talouspalvelut

10 § Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali toimikaudelle 1.6.2019-31.5.2021
- tiedoksi: valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, hallintopalvelut, talouspalvelut

11 § Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän purkaminen
- tiedoksi: Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä, kuntayhtymään kuuluvat kunnat

12 § Hallintosäännön päivittäminen
- tiedoksi: henkilöstö

13 § Tontinostotarjous / Tölppäänniementie, kortteli 227, tontti 3
- tiedoksi: tarjouksen tehnyt, talouspalvelut, tekninen johtaja, maankäyttöteknikko

14 § Puumalan kunnan ostotarjous seurakunnalle kiinteistöstä 623-414-3-3 ja määräalasta kiinteistöllä 623-414-3-123
- asia palautetaan valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Jäsen Minna Korhonen sekä valtuuston pj. Unto Pasanen ja I varapuheenjohtaja Erkki Luukkonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Esteellisyyssyy: yhteisöjäävi

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.